Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Päiväkatsaus:

Nokia vakuutti sijoittajat Lontoossa

5.12.2000 16:34 Nokian johdon esiintyminen ja tarkennetut tulevaisuuden ennusteet keräsivät Lontooseen kokoontuneilta sijoittajilta myönteisiä arvioita, jotka realisoituivat tuntuvana nousuna Nokian kurssissa tänään.

Kello 16.15 Nokia oli vahvistunut vilkkaalla vaihdolla liki seitsemän prosenttia ja vetänyt Hex-yleisindeksin yli viiden prosentin nousuun yli 14 000 pisteeseen. Viimeksi, kun erään toisen ison suomalaisyhtiön johto piti vastaavaa tilaisuutta samassa kaupungissa tuomio oli päinvastainen.

Nokia on kiskonut mukanaan myös muita teknologiayhtiöitä, mutta kaikkiin nousu ei ole tarttunut. Elisan uudet vuoden pohjat kirjataan nyt 21 euroon. Satama Interactive on myös jatkanut valumistaan. Raisio on McNeill-uutisten innoittamana noussut seitsemän prosenttia.

Yhdysvalloissa futuurit ennakoivat reipasta nousupäivää huolimatta eilisistä tulosvaroituksista. Uutena tulosvaroittajien kuoroon nousijana on nyt puolijohdevalmistaja LSI Logic. Euroopan isot pörssit ovat kaikki vahvistuneet pari prosenttia.

[


]Markus Salin on Arvopaperi-lehden (http://www.arvopaperi.fi/) toimittaja.

Jutun kirjoitti: Markus Salin

Markus Salin

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

WWF:n vihermerkki koristaa Mediasignalia

21.05.2007 Maailman luonnonsäätiö WWF on myöntänyt internet-palveluja tuottavalle Mediasignal Communications Oy:lle "ensimmäisenä toimialan yrityksenä" Green Office -merkin ympäristöystävällisten toimintatapojen kehittämisestä. Nyt Mediasignal haastaa muut alan yritykset mukaan jarruttamaan ilmastonmuutosta.


Kolme vuotta sitten

Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha

21.05.2009 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.

.