Digia korjasi investoreilta jättipotin
12.12.2000 15:08 Kansainvälinen sijoittajaryhmä on sijoittanut langattomiin internet-sovelluksiin erikoistuneeseen Digia Oy:hyn 34,8 miljoonaa euroa eli noin 207 miljoonaa markkaa.
Ryhmän suurin investori on ruotsalaisen Investor AB:n tytäryhtiö Investor Growth Capital. Muita mukana olijoita ovat Bayview 2000, Cisco Systems Inc, GE Capitaliin kuuluva GE Equity, Intel ja Sony. Samassa rytäkässä myös Eqvitec Partners ja Sonera lisäsivät sijoituksiaan Digiassa.
Digia tuottaa ohjelmistoja ja palveluja kolmannen sukupolven langattomiin viestimiin ja toimii Symbianin Competence Centerinä ja Training Partnerina.
-Käytämme tämän rahoituskierroksen varoja tuotekehitykseen, parhaiden ohjelmistoasiantuntijoiden ja muiden kyvykkäiden it-ammattilaisten rekrytointiin sekä kansainväliseen laajentumiseen, Digian toimitusjohtaja Jari Puhakka sanoo.
Investor Growth Capitalin toimitusjohtaja Anders Grånäs perustelee sijoituspäätöstään uskolla Digian osaamiseen kolmannen sukupolven langattomissa ratkaisuissa.
-Sonera toteuttaa aggressiivisesti globaalia palveluliiketoimintaansa yhdessä parhaiden mobiilin internetin asiantuntijayritysten kanssa. Uskomme vahvasti, että yhteistyössä pääsemme asettamiimme tavoitteisiin, Soneran teknologiajohtaja Jari Mielonen sanoo.
-Intel Capital sijoitti Digiaan helpottaakseen Xscale-mikroarkkitehtuuria tukevan EPOC-teknologian kehittämistä, kertoo Intelin EMEA-ryhmän markkinointijohtaja
Gilles Pellet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykällä voi kalastaa luvan Korvatunturilta Kalamiehen paratiisiin
21.05.2007 Suosiota saavuttanut mobiili kalastuslupakäytäntö laajenee tänä vuonna, Metsähallitus tiedottaa. Metsähallituksen virkistyskalastusvesillä on mahdollista hankkia kalastuslupa paikan päällä suoraan matkapuhelimeen, ja tälle kalastuskaudelle on tullut yhdeksäntoista uutta kalastusaluetta viime kaudella kokeilukohteina olleiden kymmenen alueen lisäksi.
Kolme vuotta sitten
Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan
21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- » Taloussanomat.fi












