Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Päiväkatsaus:

Salkut veivattiin uuteen vuoteen

29.12.2000 17:14 Vuoden viimeisenä pörssipäivänä kauppaa käytiin vilkkaasti, kun sijoittajat järjestelivät salkkujaan uuden vuoden kuntoon. Varsinaisen kaupankäynnin vajaana kolmena tuntina vaihtoa kertyi 278 miljoonaa euroa.

Tappiollisia osakkeita myytiin haettaessa luovutustappioita verotuksen tasaajaksi. Rahastot ja eräät suursijoittajat halusivat saada vuodenvaihteen omaisuusluettelonsa näyttämään hyvältä ja kiilasivat viimeisten kaupankäyntiminuuttien aikana kurssia ylös.

Päivän nousijalista täyttyi yli kymmenen prosentin nousupapereista. Osin pienellä vaihdolla kurssiaan petrasivat Larox, Talentum, Viking Line ja Metsä Tissue, Tieto-X, Etteplan, Aspocomp, Martela ja Outokumpu. Aiemmin viikolla hyvin noussut KSP Yhtiöt laski yli kuusi prosenttia.

Pörssivuosi oli heikko. Helsingin pörssin yleisindeksi laski lähes 11 prosenttia, portfolioindeksi lähes neljänneksen. Monen yksittäisen osakkeen kohdalla nähtiin rajuja laskuja.

Tähtiyrityksiin kuului muun muassa Pohjola, joka nousi perjantainakin, kun osingonmetsästäjät kahmivat sitä salkkuihinsa.

Toimialoista vuoden viimeisenä, lyhyenä pörssipäivänä nousivat parhaiten metalliteollisuus ja liikenne, joiden osakkeista yksikään ei näyttänyt punaista. Orion nykäisi kemikaalit uudenvuodenkuntoon. Vakuutustoimiala meni miinukselle Pohjolan hyvästä vedosta huolimatta, sillä viimeisen kolmen kaupankäyntiminuutin aikana Sammon kurssi laski 2,6 prosenttia.

[


]Karo Hämäläinen on Arvopaperi-lehden toimittaja.

Jutun kirjoitti: Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kännykällä voi kalastaa luvan Korvatunturilta Kalamiehen paratiisiin

21.05.2007 Suosiota saavuttanut mobiili kalastuslupakäytäntö laajenee tänä vuonna, Metsähallitus tiedottaa. Metsähallituksen virkistyskalastusvesillä on mahdollista hankkia kalastuslupa paikan päällä suoraan matkapuhelimeen, ja tälle kalastuskaudelle on tullut yhdeksäntoista uutta kalastusaluetta viime kaudella kokeilukohteina olleiden kymmenen alueen lisäksi.


Kolme vuotta sitten

Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan

21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.

.