Teknot rytisevät kunnolla
9.2.2001 17:22 Tänään on pörssissä rytissyt kunnolla, vaikkei ole edes kolmastoista päivä. Tekno on laskenut koko rintamalla: plussaa ylläpitää vain Vaisala reilun prosentin voimalla. Laskun kärjessä komeilevat Sonera ja Nokia.
Nokian pörssiarvo on nyt vakavasti katkolla. Pörssianalyytikot epäilevät Nokian todellisen arvon olevan 24 euron tasolla nykyisen reilun 30 euron sijaan. Taustalla väijyy peikko matkapuhelinmyynnin jatkuvasta laskusta, vaikka Nokia tuloskatsauksensa yhteydessä esittikin vielä melko optimistisia lukuja.
Näyttää myös siltä, että sekä Yhdysvaltain että Euroopan talouden taantuma on syvempi ja pitkäaikaisempi kuin aiemmin on luultu, näin esitti mm. TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma eilen julkistetussa suhdannebarometrissa. Samanlaisia viestejä on kantautunut myös Yhdysvalloista, jossa mielenkiinnolla odotetaan seuraavia mahdollisia korkotoimia ja niiden vaikutuksia talouteen.
Nokian osakkeella oli käyty kauppaa noin klo 16.00 lähes miljardilla eurolla ja kurssi oli pudonnut yli kahdeksan prosenttia 30,65 euron hintaan.
Koko muukin teknosektori tuli alas rytisten. Äkkiseltään katsomalla vaikutti siltä, että putousrintaman kärkijoukossa oli monia sellaisia yrityksiä, jotka julkistavat tuloksensa ensi viikolla. Kokonaisuudessaan tietoliikenne ja elektroniikka tuli alas yli kahdeksan prosenttia. Ainoastaan Vaisala pysyi plussalla ja Evox Rifa Group pyöreässä nollassa.
Kymmentä prosenttia lähestyvät rysähdykset eivät olleet harvinaisia tänään teknolistalla: yli yhdeksän pääsivät Elcoteq, JOT Automation ja KSP-yhtiöt. Yli kahdeksan pääsivät Nokian lisäksi Tecnomen ja Sonera.
Myös Benefonin kurssi laski tänään lähes kahdeksan prosenttia. Se kuuluu ensi viikolla tuloksiaan julkistavien yritysten joukkoon.
NM-listalta löytyvät sitten päivän putoushuiput: Finvest vajaat 16, Solteq 17, Satama Interactive vajaat 15, Vestcap 14 ja Etteplan 11 sekä Sysopen 10 prosenttia miinuksella. Finvest putosi perutun osakeannin vuoksi ja Sataman taustalla kummitellee niinikään ensi viikon tulosjulkistus.
Ensi viikosta tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen: tuloksiaan julkistaa yli 20 meitä kiinnostavaa kotimaista pörssiyhtiötä, ja jos Nokian putoaminen jatkuu, pörssissä taatusti nähdään mielenkiintoisia kurssimuutoksia.
Hex oli noin kello 16.00 laskenut 6,07 prosenttia 9435,75 pisteeseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tietoturvayhtiö tarjoaa 16 000 dollaria palvelinhaavasta
21.05.2007 Verisignin Idefense Labs tarjoaa kuutta 16-24 tuhannen dollarin palkintoa niille, jotka ilmoittavat sille nollapäivän tietoturvahaavoittuvuuksia Apachesta, Bindista, Sendmailista, OpenSSH:sta, Microsoftin Internet Information Serveristä ja Exchangesta.
Kolme vuotta sitten
Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha
21.05.2009 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- » Taloussanomat.fi












