Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teknologia vetää sijoitusyhtiötä

Pääomasijoitusyhtiö 3i Finland sijoittaa brittiläiseen tietoturvayhtiöön

12.2.2001 11:37 Teknologia-alan synkistä näkymistä huolimatta sijoitusyhtiöt ovat yhä kiinnostuneet rahoittamaan alan yrityksiä. 3i Finland Oy:n hallinnoima SFK 99-Rahasto Ky sekä 3i Group plc ovat pääsijoittajina noin 74 miljoonan markan kokonaissijoituksessa kansainväliseen SafeStone Technologies plc:hen. Järjestely toteutettiin suunnattuna antina.

Rahoitusta yritys tarvitsee lähinnä kansainvälistymiseen sekä ns. working capitalina, teknologia-analyytikko Kim Groop kertoo. Yritys kiinnosti, koska sillä on kovat partneri- ja asiakassopimukset sekä Yhdysvalloissa että Englannissa ja kasvuennusteet ovat huikeat.

SafeStone Technologies kehittää tietoturvaohjelmistoja. Yhtiö on perustettu lokakuussa 1999 ja ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 17 miljoonaa markkaa. Yritys työllistää 51 henkilöä. Sillä on toimipaikkoja Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa sekä myyntikonttori ainakin Belgiassa.

Nyt sijoitettavat varat ovat SFK 99-Rahaston viimeiset sijoitukset. 3i Finlandin toimitusjohtaja Ere Kariola kertoo sijoituksen tarjoavan näköalapaikan rahaston suomalaisille sijoittajille, koska Safestone Technologies toimii alalla, jolla myös suomalaisyritykset ovat vahvoja.

SafeStone Technologiesin kassan pitäisi ainakin pullistella tukevasti, sillä se on saanut rahoitusta myös amerikkalaiselta teknologiasijoittaja Draper Fisher Jurvetson Fund I:ltä, joka sijoitti yhtiöön noin 22 miljoonaa markkaa ja Cross Atlantic Capital Partnersilta kahdeksan miljoonaa markkaa.

3i Finland Oy:n on kiinnostunut kasvusektoreista. Groop kertoo, että tietoturva on kriittinen asia useille yrityksille ja markkinat vaikuttavat valmiilta eksponentiaaliseen kasvuun.

SafeStone Technologiesin asiakkaisiin kuuluu joukko tunnettuja nimiä kuten IBM Global Services, Viacom ja Canon. 3i Finland Oy (aiemmin SFK Financena tunnettu) on puolestaan perustettu vuonna 1991, ja se on osa Lontoon pörssissä noteerattua 3i Group plc:tä.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tietoturvayhtiö tarjoaa 16 000 dollaria palvelinhaavasta

21.05.2007 Verisignin Idefense Labs tarjoaa kuutta 16-24 tuhannen dollarin palkintoa niille, jotka ilmoittavat sille nollapäivän tietoturvahaavoittuvuuksia Apachesta, Bindista, Sendmailista, OpenSSH:sta, Microsoftin Internet Information Serveristä ja Exchangesta.


Kolme vuotta sitten

Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha

21.05.2009 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.

.