Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osuus Teledynamicsistä

TietoEnator ponkii Hollantiin

19.3.2001 14:48 TietoEnator on ostanut kaksi viidennestä hollantilaisesta Teledynamicsistä. Muut kaksi omistajaa ovat KPN eli Dutch Telekom samansuuruisella osalla sekä yrityksen toimiva johto.

TietoEnator havittelee ajanmyötä osake-enemmistöä yrityksestä. Teledynamics on televiestintä- ja palvelualoille keskittynyt yritys. Sen erikoisalueita ovat asiakkuuksien hallinta, palvelukeskukset sekä kuluttajille suunnatut sähköiset asiointipalvelut.

KPN:n kanssa solmitun sopimuksen tavoitteena on vahvistaa TietoEnatorin jalansijaa Keski-Euroopassa. Liiketoiminnan kehittäminen liittyy voimakkaasti yrityksen toimintaan Saksassa, Sveitsissä ja Belgiassa.

Teledynamics on vuonna 1993 perustettu yritys, jolla on tällä hetkellä 40 työntekijää. Teledynamics on erikoistunut tietoliikenne-, rahoitus-, matkailu- ja muiden palvelualojen suuryritysten sekä yleishyödyllisten yritysten asiakasviestintäratkaisuihin. Palveluvalikoimaan kuuluvat konsultointi, kokonaisvaltaisten ratkaisujen toteutus sekä tuki ja ylläpito. Yhtiön liikevaihto vuonna 2000 oli 4.257 tuhatta euroa.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Pirate Bay aloittaa youtubemaisen videopalvelun

21.05.2007 Tekijänoikeuksia ja sensuuria vastustava bittorrent-palvelu The Pirate Bay ilmoitti kehittävänsä Googlen Youtube-videopalvelun tyyppistä palvelua. Suurimpana erona näiden kahden palvelun välillä on se, ettei Pirate Bay aio sensuroida palveluaan.


Kolme vuotta sitten

Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan

21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.

.