Lexmark tekee tulosennätyksiä
23.4.2001 16:40 Mahdetaankohan IBM:llä pohtia tätä nykyä, millaista olisi, ellei sen tulostusvalmistusta olisi yhtiöitettty 90-luvun alkuvuosina. Siksi komeita voittolukemia Lexmark on tanakasti suoltanut, että voisi kuvitella jonkun hieman haikailevan sen perään.
Lexmark International, Inc. paransi myyntiään vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 12 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, eli 999 miljoonaan dollariin.
Tulos puolestaan ryytyi hippusen edellisvuotisesta eli tänä vuonna se oli 118, kun vuotta aiemmin se oli ollut 120 miljoonaa dollaria. Osakekohtainen tulos kuitenkin nousi kaksi prosenttia 60 senttiin.
- Ensimmäisen neljänneksen tulos oli odotustemme mukainen, sanoo Lexmarkin pääjohtaja Paul J. Curlander.
- Sekä laser- että mustesuihkutulostimien kysyntä oli voimakasta. Toisen neljänneksen myynniltä odotamme 10-15 %:n kasvua ja 61-67 sentin osakekohtaista tulosta. Yhdysvaltain kysynnän suhteen on edelleen syytä olla varovainen, mutta toistaiseksi pidämme kiinni aikaisemmasta 15-20 %:n kasvutavoitteesta koko vuoden osakekohtaiselle tulokselle.
Lexmark työllistää yli 13 000 ihmistä ja myy tuotteitaan sekä palveluitaan yli 150 maassa. Lexmarkin vuoden 2000 liikevaihto oli noin 3,8 miljardia dollaria. Lexmark Finlandin toiminta alkoi vuonna 1991. Yrityksessä työskentelee nyt 21 henkilöä, ja vuonna 2000 sen kokonaismyynti oli 82 miljoonaa markkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Adoben asennusohjelma ajaa Macin palomuurin alas
21.05.2007 Graafisen alan ohjelmistojätti Adobe varoittaa, että sen Version Cue CS3 -palvelinohjelmiston asennusohjelma kytkee Mac Os X:n palomuurin pois päältä.
Kolme vuotta sitten
Köyhille ehkä helpotuksia Yle-maksuun
21.05.2009 Pääministeri Matti Vanhasen mielestä Yle-maksun suunnittelussa tulisi ottaa huomioon köyhien oikeudet.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- » Taloussanomat.fi












