Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ericssonin markkinaosuus hiipumassa

Mistä Ericsson-Sony-yya:ssa on kysymys?

23.4.2001 10:11 Viihde-elektroniikkajätti Sony ja matkapuhelin- ja verkkovalmistaja Ericsson ilmoittivat viime viikolla yhteistyösuunnitelmista matkapuhelinten valmistuksessa. Lisätietoja saadaan ilmeisesti vielä tällä viikolla, mutta mikään ei estä pohtimasta aihetta.

Maailman kolmanneksi suurimmalla matkapuhelinvalmistaja Ericssonilla ei mene kovinkaan hyvin varsinkaan matkapuhelinbusineksessa. Viime perjantaina julkistettujen lukujen mukaan sen matkapuhelintuotanto teki tappiota 5,7 miljardia kruunua pelkästään vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Oletettavaa onkin, että Ericsson häviää hurjaa vauhtia markkinaosuuksiaan matkapuhelinmyynnissä mm. Nokialle ja Siemensille. Viime vuonna sen osuus matkapuhelimien maailamanmarkkinoista oli noin 10,7 prosenttia, kun esimerkiksi Siemensin osuus oli 5,7 ja Sonyn 0,9 prosenttia.

Kuinka suuri Ericssonin markkinoiden menetyksen osuus on, on vielä arvoitus, mutta jos Nokia uskoo nousseensa viime vuoden 31,3 prosentista jo alkuvuonna 35 prosenttiin, on muiden, erityiseti Ericssonin täytynyt hävitä osuuttaan paljon. Saatetaan puhua jopa useista prosenttiyksiköistä. Tätä taustaa vasten onkin luultavaa, että tänä vuonna Ericsson ei pysty säilyttämään matkapuhelinten markkinaosuuttaan, vaikka se yhdistäisikin puhelintuotantonsa Sonyn kanssa. Luultavampaa on, että osuus kuihtuu jonnekin lähemmäs Siemensiä.

Pitkällä tähtäimellä asia onkin sitten eri. Sonyn uskotaan tuovan varsinkin muotoilu- ja markkinointiosaamista Ericssonin jähmeään insinöörimalliin. Ericssonin puhelimia on moitittu kömpelöstä muotoilusta ja epäseksikkyydestä kun taas esimerkiksi Nokian tuotteet ovat olleet aivan toisesta maailmasta.

Käytännössä yritykset ovat keskustelleet yhteisyrityksen perustamisesta Englantiin vielä tämän vuoden loppuun mennessä ja yhteisyrityksen toiminnan ulottuvan sekä suunnitteluun, kehitystyöhön että markkinointiin.

Pitkällä aikavälillä Ericssonila ei diilistä taatusti ole kuin voitettavaa, semminkin kun Ericsson olisi The Industry Standardin mukaan mielellään myynyt koko matkapuhelinbusineksensä karvoineen nahkoineen Sonylle.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Rautaruukin vetomestarit rfid-ohjaukseen

21.05.2007 Identoi Oy on toimittanut Rautaruukki Oyj:n Raahen tehtaalle automaattisen kuljetusyksiköiden tunnistusratkaisun, joka on yksi ensimmäisistä liikkuvaan kalustoon asennetuista rfid-ratkaisuista Suomessa.


Kolme vuotta sitten

Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha

21.05.2009 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.

.