Comptel nousee pörssissä
24.4.2001 16:07 Comptel julkisti eilen hyvän alkuvuoden tuloksen ja kas kummaa; sen osakekurssi on tänään yli yhdentoista prosentin nousussa.
Elisa Communicationsin tytäryhtiön Comptelin liikevoitto kasvoi peräti yli 54 prosenttia edellisvuoden vastaavasta. Myös liikevaihto kasvoi yli kolmanneksen.
Sijoittajat näyttävät ainakin tänään luottavan vahvasti mediaattoritalo Compteliin. Ehkäpä mediaattoribusineksen luonnekin selvisi joukolle sijoittajia vasta eilen. Myönteinen teknotulosjulkistus kun tänä päivänä tuppaa saamaan reipaasti huomiota osakseen.
Comptelin osakkeen arvoksi noteerattiin tänään noin kello 16. 10,45 euroa.
Muuten pörssi oli uuden talouden osakkeiden osalta tänään varsin tasavahva. sekä nousut että pudotukset olivat varsinkin päälistalla pienehköjä.
Hex oli tänään loivalaskuinen, -1,4 prosenttia ja Yleisindeksin arvo 9651.
Nokia oli tänään parin prosentin laskussa ja osakkeen arvo 33,37 euroa. Sonera oli teknolistan jyrkin putoaja yli neljän prosentin laskulla ja osakkeen arvokin taas alle kymmenen euroa. Deutsche Telekomin tulos taitaa sittenkin nirhaista Soneraa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Rautaruukin vetomestarit rfid-ohjaukseen
21.05.2007 Identoi Oy on toimittanut Rautaruukki Oyj:n Raahen tehtaalle automaattisen kuljetusyksiköiden tunnistusratkaisun, joka on yksi ensimmäisistä liikkuvaan kalustoon asennetuista rfid-ratkaisuista Suomessa.
Kolme vuotta sitten
Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha
21.05.2009 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa 10:49
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen 10:56
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- » Taloussanomat.fi












