Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainvälistyminen ja TK söivät

Iocoren tulos taantui

7.5.2001 15:45 Järjestelmäintegraattori Iocoren liikevaihto kasvoi terhakat 66 prosenttia viime vuoden ensi neljänneksestä, mutta liiketulos putosi rajusti.

Iocore-konsernin ensimmäisen neljänneksen liikevaihto nousi kuuteen miljoonaan euroon ja liiketulos oli 185 tuhatta euroa. Jälkimmäinen mittari laski edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta yli neljä viidesosaa.

Kotimaisen liikevaihdon osuus oli 78 prosenttia. Järjestelmäintegraatio- ja asiantuntijapalveluiden osuus liikevaihdosta oli 78,2 ja sähköisen kaupankäynnin
ohjelmistotuotteiden ja palveluiden osuus 21,8 prosenttia. Viimemainitun osuus kaupasta oli noussut kaksi prosenttia edellisvuodesta.

Iocore kertoo tiedotteessaan liikevoiton laskun syyksi voimakkaat panostukset tuotekehitykseen sekä kansainvälistymiseen. Rahoituskuluihin sisältyy myös yrityksen sijoitusomaisuussalkun arvon aleneminen 219 tuhatta euroa.

Iocore tulee tilivuoden 2001 aikana keskittymään voimakkaasti hankittujen yrotysten integroimiseen muuhun kokonaisuuteen sekä synergiaetujen hyödyntämiseen. Lisäksi se panostaa OEM-kumppaniyhteistyöhön liittyvien liittymien, rajapintojen ja palveluiden rakentamiseen, joiden rakentamisen se povaa mahdollistavan liikevaihdon kasvun hidastumisen.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

ITviikon ja Sataman seminaari täyttyi etuajassa

21.05.2007 ITviikon 13 kuukautta jatkuneet aamupäiväseminaarit ovat osoittautuneet menestyksiksi. Tämän viikon torstaina Sanomatalossa Sataman kanssa järjestettävä seminaari on myyty loppuun. Ensi kuussa järjestetään ensimmäinen Digitoday-seminaari.


Kolme vuotta sitten

Daimler sähköauto-startupin Teslan osakkaaksi

21.05.2009 Saksalainen autojätti Daimler on ryhtynyt osakkaaksi sähköautojen kalifornialaiseen startupiin Teslaan. Suuren lupauksen riskirahoitus on huvennut olemattomiin ja lisärahoituksen tarve on tullut huutavaksi. Entä mitä on tarvinnut vanha konkari?

.