SanomaWSOY voitolla - uusmediat tekevät tappiota
14.5.2001 11:49 Viestintäkonglomeraatti SanomaWSOY julkisti tänään vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden tuloksen. Sen liikevaihto kasvoi 4,5 prosenttia ja liikevoitto puolestaan laski 13,1 miljoonasta 12,7 miljoonaan euroon.
SanomaWSOY:n liikevaihto katsauskaudella oli 361,4 miljoonaa euroa viime vuoden 346 miljoonaan euroon verrattuna. Tälle vuodelle konserni uumoilee liikevaihdon kasvavan noin kuusi prosenttia ja ylittävän 1,5 miljardia euroa sekä liikevoiton olevan tämän vuoden tasoa.
Tulos ennen satunnaisia eriä laski 51 miljoonasta 18 miljoonaan euroon. Putous johtui nettorahoitustuottojen merkittävästä laskusta. Vuoden 2000 alussa yritys myi poikkeuksellisen suuren määrän teknologiaosakkeita.
Yrityksen tiedotteen mukaan talouden nykytekijät heijastuivat myös SanomaWSOY:n liiketoimintaan. Tosin sen sekä perinteiset että sähköiset mediat valtasivat lisää asemia mainosmarkkinoilla.
Kasvua syntyi kaikissa tytärkonserneissa paitsi Helsinki Mediassa, jonka liikevaihto polki paikallaan.
Sanoma WSOY valtasi tilaa mainosmarkkinoilla
Mediamainonnan yleinen kehitys oli epäyhtenäistä tammi-maaliskuussa mainonnan kokonaisarvon laskiessa prosentin verran. Televisiomainonta väheni 10 prosenttia, kun taas aikakauslehdet kasvattivat mainontaansa 5 prosenttia. Sanomalehtien mainonta pysyi ennallaan. Verkkomedioiden mainonta kasvoi edelleen voimakkaasti, keskimäärin 27 ja elokuvamainonta lisääntyi 64 prosenttia.
Helsinki Median markkinaosuus aikakauslehtien ilmoitusmyynnistä nousi ensikvartaalilla 19,1 prosenttin viime vuoden 17,8 prosentista.
Maaliskuussa julkistettujen vuoden 2000 levikintarkastustietojen mukaan Helsinki Media vahvisti edelleen asemaansa aikakaus-
lehtien julkaisijana. Konsernin markkinaosuus nousi runsaan prosentin, 32 prosenttiin.
Sanoma Oy:n sanomalehtien levikit laskivat, mutta yritys pysyi selkeästi voitollisena samoin kuin Rautakirja. Sen sijaan Swelcom, konsernin sähköinen mediapuoli oli reippaaasti, seitsemän miljoonaa euroa tappiolla. Luku oli miltei kaksinkertaistunut viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Nelosen osuus myös tv-mainonnasta oli noussut reippaasti: viime vuoden 23:sta tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen 26,9 prosenttiin. Nelonen kamppailee sitli kannattavuuden kanssa ja mm. uutistoiminta yhtiöitetään tämän vuoden aikana.
Myös WSOY:n toiminta oli tappiollista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköpostimainos suututtaa, mutta myös miellyttää
21.05.2007 Mainoskanavien vertailututkimuksen mukaan sähköpostimainos on monen suosikki, mutta vielä useampi vierastaa moista lähestymistapaa.
Kolme vuotta sitten
Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan
21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa 10:49
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen 10:56
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- » Taloussanomat.fi












