Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekijänoikeuden rajoilla

Luvattomasta linkityksestä voi joutua oikeuteen

18.5.2001 15:59 Perjantaina ilmestyneessä Suomen Journalistiliiton Journalisti-lehdessä kerrotaan ensimmäisestä Suomessa tapahtuvasta linkitystä käsittelevästä oikeusjutusta. Asia on hyvin ajankohtainen ja vakava, koska kyseessä on alue, josta kansainvälisiäkään juridisia päätöksiä ei juuri ole nähty.

Linkitystä on tietysti monenlaista. Tyypillisesti joku portaali voi linkittää uutispalvelun uutiset omalle saitilleen, eikä siinä mitään, jos asiasta on sovittu, tai jos linkitys maksetaan riihikuivalla rahalla.

Perusoletus kuitenkin on, että sivujen ja juttujen linkitys ilman asianomaisen lupaa on kielletty.

Nyt Journalistissa esitelty tapaus koskee toimittaja Sirpa Norrin kannetta A-lehtiä ja Verkkoklinikkaa internetissä ylläpitävää MediXine-X:ää vastaan.

Asia koskee Norrin A-lehtien Kauneus ja terveys -lehteen vuodesta 1994 kirjoittamia juttuja. Lehti avasi nettisivut ja Norrin artikkeleita otettiin sinne 21 kappaletta.

Verkkoklinikka puolestaan linkitti jutuista viisi A-lehtien kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella omalle saitilleen.

Norrin kanssa ei asiasta kuitenkaan oltu sovittu, eikä hänelle myöskään maksettu niistä tekijänoikudellisia korvauksia.

Norri toimitti viime kesäkuussa haasteen Helsingin käräjäoikeuteen sopimusrikkomuksesta ja tekijänoikeuksien loukkaamisesta. Norri kääntyi myös elokuussa tekijänoikeusneuvoston puoleen saadakseen mahdollisimman arvovaltaista tukea haasteelleen. A-lehdet ja MediXine kuitenkin kiistävät haasteen oikeellisuuden.

"Teoksen tekijällä on oikeus määrätä juttunsa linkityksestä"

Neuvoston tarkkaan harkitun kannan mukaisesti "suojatun teoksen tekijällä on oikeus määrätä juttunsa linkityksestä".

Neuvoston mielestä linkitys on teoksen saattamista yleisön ulottuville uudessa yhteydessä, ja siksi linkittäjän pitää sopia asiasta jutun kirjoittajan kanssa.

Neuvosto tosin myös toteaa, että momenttia voidaan tulkita myös toisin, jolloin voidaan katsoa, ettei linkkien asettaminen ole laissa tarkoitettua teoksen saattamista yleisön saataville.

Vastakysymyksenä voi tietysti esittää, että mistä ihmeestä siinä sitten on kysymys? Ei kai kukaan linkitä juttua saadakseen sitä kätkettyä yleisöltä?

Journalisti kirjoittaa edelleen: "Koska tekijänoikeusneuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta, neuvosto ei katsonut voivansa ottaa kantaa siihen, onko tapauksessa rikottu Norrin ja A-lehtien välistä sopimusta tai onko X-Medicine mahdollisesti loukannut hakijan taloudellisia oikeuksia".

"Verkkomaailmassa on vähintään hyväksytty sanattomalla sopimuksella käytäntö, että linkitykseen pitää aina pyytää lupa"

Norrin asianajajan, varatuomari Pirkko Pesosen mielestä neuvoston kanta on erittäin merkittävä. Se on kannaotto linkittämisen laajenevaan problematiikkaan. Laki sinänsä ei sano asiasta mitään, mutta Pesosen mielestä "verkkomaailmassa on vähintään hyväksytty sanattomalla sopimuksella käytäntö, että linkitykseen pitää aina pyytää lupa".

Norrin tapaus tuo esille myös ne tapaukset, joissa jutun printtiversiota hyödynnetään uudelleen elektronisessa muodossa. Pesosen mielestä pelkän talonpoikaisjärjen avullakin voidaan ymmärtää, ettei toimittajan työtä voida levittää uudessa muodossa uudelle yleisölle luvatta ja korvauksitta.

USA:ssa on linkityksen tiimoilta Journalistin mukaan ollut useitakin riitoja, mutta ne on sovittu ennen oikeuskäsittelyä. Verkkouutistoimisto Total Newsin sivuilta pystyttiin klikkaamaan suoraan mm. CNN:n sivuille ja näiden sivujen ympärillä säilyi Total Newsin oma kehys.

USA:ssa on voimakkaasti tällä hetkellä esillä freelancertyöntekijöiden ja kirjailijoiden ammattiliiton nostama kanne New York Timesia ja muitakin julkaisijoita vastaan, jotka ovat lupaa kysymättä ja korvauksia maksamatta myyneet ostamiaan juttuja edelleen elektronisessa muodossa verkkokäyttöön.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sähköpostimainos suututtaa, mutta myös miellyttää

21.05.2007 Mainoskanavien vertailututkimuksen mukaan sähköpostimainos on monen suosikki, mutta vielä useampi vierastaa moista lähestymistapaa.


Kolme vuotta sitten

Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan

21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.

.