Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia nousee tasaisesti

Hiljaista, mutta yleistä nousua pörssissä

5.6.2001 15:47 Tänään pörssi on lievässä nousussa. Mitään suurempaa dramatiikkaa on vaikea ainakaan vielä kello 15.00 kieppeillä asiasta löytää. Paitsi ehkä se, että valtaosa tekno-osakkeista on positiivisessa liidossa. Ja sehän on vain hyvä asia.

Soneran kurssi on tänäänkin lievässä nousussa, muttei varsinaisesti ottanut kunnolla tulta vaikka Saksan televiranomaiset tänään virallisesti sallivat 3g-operaattorien yhteistyön verkkojen jakamisessa. Soneran osalta tämä merkinnee miljardin euron säästöjä.

Silti kurssinousu on tällä hetkellä vain nelisen prosenttia, joten voi olettaa, että asia on Soneran osalta jo aiemmin laskettu mukaan osakkeen hintaan. Osakkeen arvo tänään hiukan yli 10 euroa.

Nokiakin nousi tänään hieman, puolentoista prosentin verran. Osansa saattaa olla Merrill-Lynchin myönteisillä lausunnoilla Nokian kyvyistä kasvattaa markkinaosuuttaan ja säilyttää tulosmarginaalinsa kunniallisena muiden matkapuhelivalmistajien ongelmista huolimatta. Osakkeen arvo oli rippusen alle 35 euron.

Telealasta puheenollen myös Elisa ja Soon olivat nousussa. Edellinen nousi 3,6 ja jälkimmäinen neljä prosenttia. Telian ja Telenorin ostoaikeet saattavat omalta osaltaan tehdä teleoperaattoreiden osakkeista aiempaa kiinnostavampia.

Hex Yleisindeksi oli tänään myöskin nousussa reilun prosentin 10 257 pisteeseen.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

KAMOon, bussi, KAMOon!

21.05.2007 Helsinkiläiset ja oululaiset julkisen liikenteen käyttäjät pääsevät seuraamaan missä bussi hidastelee tai missä ratikka on juttunut kiinni liikenteeseen. VTT:n kehittämällä Kaupunkilaisen mobiilioppaalla KAMO:lla joukkoliikenteen käyttäjä voi seurata bussin, raitiovaunun tai metron kulkua reaaliajassa


Kolme vuotta sitten

Köyhille ehkä helpotuksia Yle-maksuun

21.05.2009 Pääministeri Matti Vanhasen mielestä Yle-maksun suunnittelussa tulisi ottaa huomioon köyhien oikeudet.

.