Kuluttajien usko talouteen elpymässä
5.6.2001 10:04 Tilastokeskuksen "taloudelliset mielialat tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattori" nousi hieman ehkä yllättäen huhtikuun 4,8:sta toukokuun 6,8 pisteeseen. Silti lukema on alle puolet viime vuoden toukokuun 14:sta verrattuna.
Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mittaustulokset osoittivat kuluttajien yhä uskovan omaan talouteensa vahvasti. Myös säästämistä ja lainanottoa pidettiin aiempaa kannattavampana. Säästämisen saldoluku oli kuitenkin hippusen laskenut toukokuusta.
Arviot Suomen taloudesta parantuivat hieman toukokuussa huhtikuuhun verrattuna, mutta olivat kuitenkin edelleen kaksi pistettä negatiiviset. Huhtikuussa lukema kuitenkin oli yli kahdeksan pistettä miinuksella.
Viime vuoden toukokuussa usko Suomen taloudelliseen tilaan vuoden kuluttua oli yli kymmenen pistettä plussan puolella.
37 prosenttia kuluttajista uskoi, että työttömyys vähenee edelleen seuraavan vuoden aikana. Huhtikuussa saman uskon jakoi 34 prosenttia.
Inflaatioprosentin kuluttajat uskovat vuoden kuluttua olevan 2,9 prosenttia.
Toukokuussa 2001 63 prosenttia kuluttajista uskoi säästämisen kannattavuuteen. Kaksi viidestä kuluttajasta puolestaan suunnitteli kestotavaroiden ostamista, koska piti sitä edullisena ja lainaa aikoi ottaa kolme viidestä.
Myös kotitalouksien rahatilanne oli hyvä. Näistä seitsemän kymmenestä uskoi pystyvänsä säästämään lähimmän vuoden aikana ja 15 prosentin suunnitelmiin kuului asiointi tutun pankkiirin luona ja lainanottto.
Kotitaloudet aikoivat myös toukokuussa kuluttaa: asunnon ja auton ostoaikeet ovat hieman vahvistuneet alkuvuodesta. Autoa oli uusimassa joka kymmenes kotitalous ja seitsemän prosenttia puolestaan havittelee uutta asuntoa.
Yllättävä oli tieto, jonka mukaan digiboksi tai -televisio oli jo kahdella prosentilla kotitalouksista. Toinen mielenkiintoinen asia oli se, että "vain" 51 prosentilla kotitalouksista oli tietokone ja internet-yhteys puolestaan vain noin joka kolmannella.
Matkapuhelinten penetraatio puolestaan on kohtuullisen jämäkkää luokkaa: yhdeksällä ihmisellä kymmenestä on jo matkapuhelin!
Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tiedot perustuvat 1549:n Suomessa asuvan henkilön haastatteluun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:27 Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa 16:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
KAMOon, bussi, KAMOon!
21.05.2007 Helsinkiläiset ja oululaiset julkisen liikenteen käyttäjät pääsevät seuraamaan missä bussi hidastelee tai missä ratikka on juttunut kiinni liikenteeseen. VTT:n kehittämällä Kaupunkilaisen mobiilioppaalla KAMO:lla joukkoliikenteen käyttäjä voi seurata bussin, raitiovaunun tai metron kulkua reaaliajassa
Kolme vuotta sitten
Köyhille ehkä helpotuksia Yle-maksuun
21.05.2009 Pääministeri Matti Vanhasen mielestä Yle-maksun suunnittelussa tulisi ottaa huomioon köyhien oikeudet.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa 10:49
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen 10:56
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- » Taloussanomat.fi












