Nokia alentaa tulosennusteitaan
12.6.2001 16:32 Nokia kertoi tiistaina alentavansa loppuvuoden tulosennusteitaan. Vuoden toisen neljänneksen myynnin kasvu taittuu ennakoidusta 20 prosentista noin kymmeneen prosenttiin. Pääjohtaja Jorma Ollila näkee yhtiön tilan silti valoisana.
-Markkinatilanne on heikentynyt ennusteitamme enemmän. Markkinatilanteen heikentymisen syynä pidämme yleistä taloudellista epävarmuutta, meneillään olevaa teknologiamuutosta ja operaattorien entistä vähemmän aggressiivista markkinointia, Ollila sanoo.
Nokian arvioiden mukaan maailman matkapuhelinmarkkinat kasvavat tänä vuonna vain lievästi viime vuoden 405 miljoonaan myytyyn matkapuhelimeen verrattuna. Kasvun heikentymisen yhtiö arvelee hidastavan operaattorien investointeja joksikin aikaa. Vuoden jälkipuolesta odotetaan silti parempaa kuin mihin ensimmäisenä puolivuotiskautena päästiin.
Nokia uskoo Nokian matkapuhelinmyynnin kasvun ylittävän alan keskimääräisen kasvun ja mobiiliverkkojen myynnin pysyvän vähintään alan keskimääräisellä tasolla.
Osaketta kohden lasketun tuloksen Nokia arvioi vuoden toisella kvartaalilla alentuvan noin 0,15 - 0,17 euron tasolle arvioidusta 0,20 eurosta. Viime vuonna päästiin toisella neljänneksellä 0,21 euroon.
Tulosta rasittavat yhtiön arvon mukaan myös järjestelyt Bochumin ja Texasin matkapuhelintehtailla, mobiiliverkkotoimialan virittäminen entistä kilpailukykyisemmäksi sekä Nokia Internet Communicationin uudelleenjärjestelyt. Nämä rasittavat tulosta toisella kvartaalilla kertaeränä 190 miljoonan euron verran.
-Vaikka markkinoiden heikentyminen vaikuttaakin myyntimme kasvuun, tuotteemme ovat yhä vahvoja, markkina-asemamme on vahvistunut ja olemme kyenneet kehittämään tehokkuuttamme kurinalaisella oman toimintamme tarkastelulla, Ollila huomauttaa.
-Olemme tehostaneet kykyämme ottaa vataan markkinoiden muutokset nopeuttamalla omia kehitysohjelmiamme, panostamalla tehokkuuteen ja kustannussäästöihin. Nämä seikat yhdessä nykyisen taloudellisen tilanteemme terveyden ja jo koetellun suorituskykymme kanssa antavat syyn uskoa, että jätämme laman taaksemme vahvempina kuin sen kohtasimme.
Nokia antaa loppuvuoden ennusteensa 19. heinäkuuta yhdessä toisen kvartaalin osavuosikatsauksen kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Samsungin SGH-i600 on windows-puhelin hsdpa:lla ja qwertyllä
22.05.2007 Samsungin ultra messaging –sarjan SGH-i600 yhdistelee ominaisuuksia työ- ja vapaa-ajan puhelimista. Toukokuussa Pohjoismaiden markkinoille tullut älypuhelin toimii Windows Mobile -käyttöjärjestelmällä.
Kolme vuotta sitten
Gartner korjasi kännykkälukujaan
22.05.2009 Markkinatutkimusyhtiö Gartner korjaa keskiviikkona julkistamiaan tietoja maailman matkapuhelinmyynnin vähentymisestä ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Suomalaisyritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- Maailman suurin elokuvateatteriketju on syntynyt! 19:28
- » Taloussanomat.fi












