Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Normaalia sopeuttamista"

Jippii irtisanoo 40 työntekijää

20.6.2001 16:33 Jippii vähentää Suomen organisaatiostaan 40 henkeä elokuussa 2001. Henkilöstölle kutsu YT-neuvotteluihin annettiin tänään.

Jippiin pörssitiedotteen mukaan irtisanomiset ovat osa normaalia toiminnan tehostamista. Yrityskauppojen myötä syntyneitä päällekkäisyyksiä puretaan ja kansainvälisen johtamisjärjestelmä Jimbon avulla optimoidaan resursien käyttöä.

Jippii Group Oyj:n toimitusjohtaja Harri Johannesdahlin mukaan henkilöstövähennyksiin ei liity dramatiikkaa. -Tällainen sopeuttaminen on meille tuttua. Olemme hankkineet portaaleita muun muassa Saksasta ja Espanjasta, ja on luonnollista vähentää ylimääräistä kapasiteettia.

-Vähennykset koskevat erityisesti tukitehtävissä toimivia ja sellaisia toimintoja, jotka voidaan hoitaa paremmin toisaalla. Pyrimme etsimään kulloinkin parhaat resurssit.

Ihmisläheisyyttä

YT-neuvottelut ja siihen liittyvän prosessin Johannesdahl sanoo Jippiin käyvän läpi mahdollisimman hyvin ja ihmisläheisesti.

Irtisanomisten jälkeen Jippiillä on noin 400 työntekijää. -Tavoitteemme on himpun alle, Johannesdahl sanoo.

Aiemmin tänä vuonna Jippii ulkoisti Seinäjoen tukitoimintonsa. Pääosa työntekijöistä ei siirtynyt toiminnot hoitaakseen ottaneen Teleperfomancen palvelukseen. Tuolloin Jippiin henkilöstömäärä väheni kuudellakymmenellä.

-Markkinatilanne on vaikea ja pörssi hermostunut. Me koetamme hoitaa oman toimintamme mahdollisimman hyvin, Johannesdahl sanoo.

Hänen mukaansa toimet eivät kuitenkaan ole amerikkalaistyyppinen viesti sijoittajille yhtiön varautumisesta markkinoiden heikentymiseen.

Jippii arvioi uusien toimien tuottamiksi säästöiksi noin 13 miljoonaa markkaa vuodessa. Niillä ei pörssitiedotteen mukaan ole vaikutusta yhtiön tämän vuoden tulosarvioihin.

Jutun kirjoitti: Jyrki Laine

Jyrki Laine

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lisää XX-kromosomeja DNA:n johtoryhmään

22.05.2007 Maria Strömberg-Hyry, 39, on nimitetty DNA Finland Oy:n talousjohtajaksi ja DNA:n johtoryhmän jäseneksi 8.8.2007 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemelle.


Kolme vuotta sitten

Uudet Kuu-satelliitit lähtevät vesijahtiin

22.05.2009 Yhdysvaltain avaruushallinnon tavoite palauttaa ihmiset Kuun pinnalle on etenemässä kesäkuussa, kun kiertolaiselle lähetetään kaksi kartoitussatelliittia.

.