Jippiin tappio kasvoi toisella neljänneksellä
15.8.2001 14:06 Jippii Groupin puolen vuoden liikevaihto nousi 263 prosenttia 48,5 miljoonaan euroon. Liiketappio oli alkuvuonna 4,7 miljoonaa euroa. Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 26,8 miljoonaa euroa eli hieman enemmän kuin 25,6 miljoonan euron konsensusennuste.
Liiketappiota kertyi toisella neljänneksellä 2,9 miljoonaa euroa ja tappiota ennen satunnaiseriä 3,5 miljoonaa euroa, kun yhtiöltä odotettiin keskimäärin 0,1 miljoonan euron plussaa.
Tappiollisuus selittyy yhtiön mukaan sillä, että Saksan runkoverkon toimittaja ei pysynyt aikataulussa. Myöhästymisen takia kirjattiin viiden miljoonan euron tappiot. Viivästyminen rajoitti Carrier Sales-ryhmän kasvua. Tulosvaroitusta Saksan rämpimisestä ei missään vaiheessa kuitenkaan annettu.
Koko vuosi miinukselle
Yhtiö ennakoi nyt tuloksensa jäävän tappiolle koko vuodelta. Edellisen osavuosikatsauksen yhteydessä yhtiö arvioi tekevänsä kuuden miljoonan euron tuloksen.
Tämän vuoden ennuste 118 miljoonan euron liikevaihdosta sekä ennuste ensi vuoden 285 miljoonan euron liikevaihdosta ja 25 miljoonan euron tuloksesta pidetään ennallaan.
Mobiiliportaali Jippii Clubin liikevaihto oli toisella neljänneksellä 3,4 miljoonaa euroa eli 0,2 miljoonaa euroa enemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Yksikön liiketulos painui toisella neljänneksellä puoli miljoonaa euroa tursmiinukselle, kun ensimmäisellä oltiin 0,8 miljoonaa euroa plussalla.
Rahoitusasema heikentynyt
Consumer Access -ryhmän liikevaihto nousi ensimmäisen neljänneksen 8,8 miljoonasta 16,9 miljoonaan euroon. E-commercen liikevaihto laski toisella neljänneksellä ja oli 0,34 miljoonaa euroa. Business Accessin liikevaihto laski ensimmäisen neljänneksen 7,7 miljoonasta eurosta 3,5 miljoonaan euroon.
Carrier Sales -yksikön liikevaihto nousi ensimmäisen neljänneksen 0,7 miljoonasta 1,9 miljoonaan euroon. ASP/HSP-yksikön liikevaihto nousi edellisneljänneksen 0,7 miljoonasta eurosta 1,3 miljoonaan euroon. Yhtiöllä oli kesäkuun lopussa noin 48 000 matkapuhelinasiakasta. Määrä kasvoi toisella neljänneksellä vajaalla 8000:lla.
Jippiin rahoitusasema on heikentynyt. Nettovelkaantumisaste nousi yli sadan prosentin ja omavaraisuusaste painunut 31 prosenttiin. Korolliset velat olivat kesäkuun lopussa 31,7 miljoonaa euroa, joista pitkäaikaista 7,9 miljoonaa euroa. Rahat ja pankkisaamiset olivat kauden lopussa 2,4 miljoonaa euroa.
Yhtiö luonnehtii rahoitusasemaansa tyydyttäväksi.
[
]Markus Salin on Arvopaperi-lehden toimittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Negroponte: Intel myy kiusallaan halpamikroa alle kustannusten
22.05.2007 Sadan dollarin kannettavan projektin vetäjä Nicholas Negroponte syyttää Inteliä epäreilusta kilpailusta. Hänen mukaansa Intel dumppaa halpamikroaan ja estää Negroponten hyväntekeväisyysprojektia.
Kolme vuotta sitten
Googlen kuvajärjestelmä luuli mainosta ihmiseksi
22.05.2009 Google sumensi kasvot tunnetun pikaruokaketjun mainoksessa, vaikka tarkoitus oli häivyttää katunäkymä-kuvista vain oikeat ihmiset.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Suomalaisyritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Aamulehti: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- » Taloussanomat.fi












