CapMan teki kovan tuloksen
20.8.2001 09:54 Sammon osakkeiden osingot ja myyntitulot nostivat pääomasijoitusyhtiö CapManin alkuvuosipuoliskon tuloksen rahoituserien jälkeen huimaan 28,5 miljoonaan euroon. Sammon osakkeiden myynti toi summasta 18 miljoonaa euroa.
Pääbisneksessä eli rahastojen hallinnassa toinen neljännes oli hiljainen. Finnventure Rahasto II Ky:n omistusosuus Hope Smokessa myytiin kesäkuussa muille omistajille. Myynnillä ei ollut vaikutusta CapManin tulokseen.
Yhtiön liikevaihto katsauskaudella oli 7,7 miljoonaa euroa ja ensimmäisen puolen vuoden aikana 17,4 miljoonaa euroa. Katsauskauden tulos verojen ja muiden tilijärjestelyjän jälkeen oli noin 20 miljoonaa euroa ja tulos osaketta kohden 0,34 euroa, kun vuotta aiemmin tulos oli 0,20 euroa.
CapManin hallinnoimat, kohdeyrityksiin sijoittavat rahastot löysivät toisella neljänneksellä kaksi uutta sijoituskohdetta, Eltel Networksin ja SMEF Group A/S:n.
CapManissa nähdään vallitseva markkinatilanne mahdollisuutena tehdä edullisia sijoituksia. Erityisesti teknologiasektorilla pääomien hankinta listaamalla yritys pörssiin on lähes tyrehtynyt, jolloin yhä useampi yhtiö kääntyy pääomasijoittajan puoleen kasvunsa rahoittamiseksi.
Yhtiö valaa sijoittajien uskoa siihen, etteivät tuottoisat irtautumiset kohdeyrityksistä ole riippuvaisia tilanteesta osakemarkkinoilla, sillä teollisia strategisia ostajia löytyy myös silloin, kun listautuminen ei ole otollista.
CapManin henkilökuntamäärä kasvoi vuodentakaisesta 37:stä 45:een.
[
]Karo Hämäläinen on Arvopaperi-lehden toimittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Negroponte: Intel myy kiusallaan halpamikroa alle kustannusten
22.05.2007 Sadan dollarin kannettavan projektin vetäjä Nicholas Negroponte syyttää Inteliä epäreilusta kilpailusta. Hänen mukaansa Intel dumppaa halpamikroaan ja estää Negroponten hyväntekeväisyysprojektia.
Kolme vuotta sitten
Googlen kuvajärjestelmä luuli mainosta ihmiseksi
22.05.2009 Google sumensi kasvot tunnetun pikaruokaketjun mainoksessa, vaikka tarkoitus oli häivyttää katunäkymä-kuvista vain oikeat ihmiset.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Suomalaisyritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Aamulehti: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- » Taloussanomat.fi












