Enderon johto ostaa yrityksensä osakkeita
6.9.2001 09:28 Rahoitusongelmien kanssa painineen Enderon toimiva johto sitoutuu aiempaa voimakkaammin yrityksen kehittämiseen voitolliseksi. Toimivasta johdosta Kimmo Koponen, Timo Luhtaniemi, Jochen Saxelin, Kimmo Karhu, Ari-Pekka Syvänne ja Heikki Marjanen ovat eilen ostaneet yhtiön pääomistajalta Terra Nova Group Oyj:ltä 1,2 miljoonaa Endero Oyj:n osaketta, joka vastaa noin 3,5 prosenttia yhtiön osakepääomasta.
Kaupan yhteydessä ostajat ovat sitoutuneet olemaan myymättä osakkeitaan ennen 05.09.2002. Kaupan arvo Enderon eilisellä osakekurssilla 0,19 eurolla mitattuna 228 000 euroa, mikäli osto on tapahtunut kurssihintaan.
Tietoa osakeomistuksen jakautumisesta ostaneiden kesken ei kaupasta ilmoittaneessa tiedotteessa kerrottu, kuten ei kauppahintaakaan.
- Johdon edustajien halukkuus tulla merkittäväksi omistajaksi kuvastaa heidän luottamustansa yhtiön liiketoimintastrategiaan ja yhtiön menestymiseen. Uskomme tällaisen voimakkaan sitoutumisen pitkällä tähtäimellä edistävän myös Terra Nova Groupin ja yhtiön muiden osakkeenomistajien omistuksen arvon kehittymistä, toteaa Terra Nova Group Oyj:n toimitusjohtaja Kari Happonen.
Endero Oyj:n hallitus myönsi 05.09.2001 kaupan osapuolille luvan poiketa yhtiön aiemmin julkistamasta sisäpiiriläisten kauppoja koskevasta ohjeesta, jonka mukaan yhtiön pysyvä sisäpiiriläinen ei saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla kuin 14 vuorokauden ajan osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen julkaisun tienoilla.
Endero Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Koponen on Soneran toimitusjohtajan Harri Koposen veli. Harri Koponenhan tuli tunnetuksi siitä, että hän osti työnantajansa Soneran osakkeita tukevan pinkan samana päivänä kun toimitusjohtajavalinnasta ilmoitettiin julkisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yle hyväksyy analogijatkon kaapelissa
22.05.2007 Yleisradio ilmoittaa sallivansa digitaalisten televisiolähetysten muuntamisen analogisiksi kaapeliverkossa elokuun lopun jälkeen.
Kolme vuotta sitten
Robotit kartoittavat salakuljettajien tunneleita
22.05.2009 Yhdysvaltain rajavartiosto selvittää huumeiden salakuljettajien käyttämiä tunneliverkostoja puoli-itsenäisten robottien avulla.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- » Taloussanomat.fi












