Japanin bruttokansantuote laski toisella neljänneksellä
7.9.2001 07:34 Japanin talouden tila sen kuin synkkenee. Talous kutistui toisen vuosivartin aikana 0,8 prosenttia. Nyt pääministeri Junichiro Koizumilta odotetaan ihmetekojen lisäksi käytännön toimintaa kuten kulutuspakettia, jotta maa nousee lamaluvuista.
Japanin pelastus tässä hädässä oli se, että kuluttajat käyttivät puoli prosenttia aiempaa enemmän rahaa. Muuten bruttokansantuote olisi taantunut sen prosentin, jota ekonomistit veikkasivat, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Japanin pääministeri Junichiro Koizumi lupasi uuden kulutuspaketin ja uudistusohjelman tilanteen korjaamiseksi ensi perjantaiksi.
Koizumi on päättänyt rajoittaa hallituksen lainanoton tänä vuonna 248 miljardiin dollariin. Potista on enää vähän jäljellä ja epäilevät japanilaiset tuomaat suhtautuvat kyynisesti hallituksen mahdollisuuksiin elvyttää maata lamarajan yläpuolelle.
Tällä vuosineljänneksellä talouden odotetaan taantuvan noin 0,2 prosenttia. Tämän jälkeen Japanin talous olisi ollut kahden vuosineljänneksen ajan tappiollinen, mikä täyttää kansainväliset laman määritelmät. Jollei määrittelyä panna uusiksi, kuten vain muutama vuosi sitten kun uskottiin, että talous voi kasvaa rajattomasti, kun it-alan olemassaolo "keksittiin".
Japanin aiemmat pääministerit ovat käyttäneet yleensä kulutuspaketit julkisten töiden rahoittamiseen, mutta nyt kuulemma menetellään toisin.
Tylyjä lukuja
Kulutusta lukuunottamatta tunnusluvut viime neljänneksellä olivat Japanille tylyjä. Kulutuksen puolen prosentin nousu nosti bkt:ta 0,3 prosenttia. Kulutus kasvoi myös vuoden ensi neljänneksellä, tosin silloin vain 0,1 prosenttia.
Kuluttajien halukkuus rahojen käyttöön on yllättävää, sillä työttömyys on noussut ennätyskorkeaan viiteen prosenttiin ja samalla Koizumin hallitus on leikannut hallituksen menoja ja komentanut pankkeja ajamaan vararikkoon yritykset, jotka eivät pysty hoitamaan velkojaan.
Tämä uhkaa kasvattaa työttömien määrää sadoilla tuhansilla. Roskalainat ovat kuitenkin Japanin taloudelle suuri uhka.
Kun teollisuuden tuotannollakaan ei ole kysyntää, ovat suuret irtisanomiset tätä päivää. Esimerkiksi Toshiba irtisanoi viime viikolla 17 000 henkilöä.
Myös yritysten kulutus laski viime neljänneksellä 2,8 prosenttia kuten myös maan vienti 2,8 ja tuonti 2,1 prosenttia.
Julkiset investoinnit laskivat toisella neljänneksellä 4,1 prosenttia ja rokottivat bkt:n kasvua 0,3 prosentin verran. Koizumilla on kuitenkin selvä tavoite: hän haluaa lopettaa japanilaisten uskon siihen, että hallituksen kulutus pitää talouden kasvussa ja leikkaa siksi ensi vuonna 10 prosenttia julkisista menoista.
Japanin lainaluokitus vaarassa
Kutistuva talous rajoittaa jo itsessään Japanin kykyä kustantaa lisäkulutusta lainaamatta lisää. Oletettavaa lisäksi on, että verokertymä jää alle tavoitellun 423 miljardin dollarin.
Myös maan lainanhoitokulut nousevat ensi vuonna seitsemän prosenttia. Lainan kokonaismäärä on 130 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Moody´s asetti keskiviikkona Japanin luottoluokituksen tarkkailun alle. Mahdollinen luokituksen lasku nostaisi lainan hoitokustannuksia entisestään.
Japani on siis kovan edessä. Mahdollisen nousun pitkittyminen käynee sille erityisen kalliiksi. Jo toistakymmentä vuotta kestäneet talouden ongelmat ovat vieneet japanilaisten uskoa patronaattisuhteessa työnantajan kanssa elämiseen: nykyään myös japanilaiset yritykset irtisanovat tiukan paikan tullen sumeilematta, kun löysien luottoehtojen ja kovan kasvun vuodet ovat takanapäin.
Japanin perusongelma on vahva jeni. Vaikka se eilen laskikin dollariin nähden, sen voimakas lasku olisi katastrofi. Kallis jeni rajoittaa maan vientiä, mutta japanilaisten luototuslaitosten ja yritysten sijoitukset ulkomaille ovat sen varassa. Lainasaatavat kutistuvat samalla, jos jenin arvo romahtaa. Se tietäisi menoa myös isoille japanilaisille pankeille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yle hyväksyy analogijatkon kaapelissa
22.05.2007 Yleisradio ilmoittaa sallivansa digitaalisten televisiolähetysten muuntamisen analogisiksi kaapeliverkossa elokuun lopun jälkeen.
Kolme vuotta sitten
Robotit kartoittavat salakuljettajien tunneleita
22.05.2009 Yhdysvaltain rajavartiosto selvittää huumeiden salakuljettajien käyttämiä tunneliverkostoja puoli-itsenäisten robottien avulla.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- » Taloussanomat.fi












