Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ammattilaiskauppa kannatti

FCS Partners kasvoi kannattavasti

13.9.2001 13:04 Koulutuspalveluja tarjoavan FCS Partners Oyj:n liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla edellisestä puolen vuoden jaksosta noin 35 prosenttia reiluun 13 miljoonaan markkaan. Yhtiön tulos alkuvuonna oli 2,6 miljoonaa markkaa.

Vuonna 2000 FCS teki 16,3 miljoonan liikevaihdon ja tänä vuonna se uskoo yltävänsä yli 25 miljoonan vaihtoon. Yrityksessä työskentelee 26 henkilöä ja se keskittyy koulutuspalveluissaan pelkästään it-ammattilaisiin.

- Tähän saakka olemme kasvaneet orgaanisesti ja tulorahoituksella, mutta uudessa markkinatilanteessa myös yritysostot ovat mahdollisia, toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila sanoo. Hänen mukaansa yritysostot ovat mahdollisia vielä tämän syksyn aikana.

Vuosi sitten yritys osti Mendez Oy:ltä Bitwit-koulutusyksikön. Samalla FCS:n tarjonta laajeni sovelluskehityskoulutuksesta tietojärjestelmien hallintakoulutukseen.

FCS aikoo kasvaa "Suomen suurimmaksi, ammattitaitoisimmaksi ja osaavimmaksi it-koulutus- ja -konsultointiyritykseksi". Kovimpina kilpailijoina Varpukari-Anttila pitää Tieturia, Telewarea ja esimerkiksi IBM:n, Sunin ja Oraclen omia koulutuspalveluja.

Vuoden 2002 syksyllä Varpukari-Anttila uskoo FCS:n liikevaihdon liikkuvan 35 miljoonan markan tuntumassa alle 35 hengen miehityksellä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tietotekniikkajätteessä 17 kertaa enemmän kultaa kuin kultamalmissa

22.05.2007 Jokainen tonni tietotekniikka- ja sähkölaitejätettä sisältää 17 kertaa enemmän kultaa kuin kultamalmi. Kuparia on 40 kertaa enemmän.


Kolme vuotta sitten

5 dollarin kuukausimaksu onnistuu harvalta musiikkikaupalta

22.05.2009 Napsterin uusi 5 dollarin kuukausimaksulla toimiva musiikkipalvelu voi toimia vain, jos asiakkaita on paljon tai mainostila on ilmaista.

.