Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Indigo laajentaa skooppia

HP:n business tulostinten varassa

1.10.2001 15:20 Amerikkalaisen tietokonealan jätin Hewlett-Packardin ympärillä pyörinyt mielenkiinto on kohdistunut lähinnä sen ja Compaqin yhdistymiseen. HP:lla on kuitenkin muitakin rysiä vedessä: kuukausi sitten se osti hollantilaisen offset-tulostinyritys Indigon ja nyt se hakee kasvua perinteisen printteripuolen ulkopuolelta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Hewlett-Packard valmistaa lähes puolet niistä maailman desktop-tulostimista, jotka toimivat Microsoft Windows-käyttöjärjestelmäympäristössä.

HP:n tämän tilivuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden myynnistä kirjoitinten osuus oli noin 40 prosenttia. Olennaisinta HP:n kannalta on kuitenkin se, että kirjoittimista tuli 130 prosenttia sen tuotoista. Useimmat muut toimialat kun sylkivät lähinnä tappiota.

Nyt tilanne on kuitenkin mutkikkaampi, koska myös kirjoitinten myynti on laskemassa. Erityisesti peruskirjoitinten kauppaaminen kuluttajille ja pienyrityksiin on kuihtuvaa aluetta ja HP:n on löydettävä tulostuspuolella uusia alueita valloitettavaksi.

Kuvankäsittely- ja kirjoitinpuoli on HP:lle 20 miljardin dollarin business.

Digitaalipainot iso business tulevaisuudessa

Hollantilaisen Indigon ostaminen merkitsee HP:lle painotaloissa käytetyn digitaalitulostus- ja painotekniikan ostamista.

HP on pitkällä aikavälillä havittelemassa markkinaosuuksia kaupallisten painojen painatusteknologiasta. Normaalit kaupalliset painot tuottavat noin 94 prosenttia maailman painetuista sivuista, kun normaalien pöytätulostinten osuus on noin kolmen prosentin luokkaa.

HP suunnittelee valloittavansa markkinoita digitaalipainolaitteilla. Syyskuussa yritys osti digitaalipainojärjestelmiä valmistavan Indigon 882 miljoonan dollarin käteis- ja osakekaupalla.

Digitaalipainot ovat tulevaisuutta. Jo nyt painotalot siirtyvät voimalla ensin filmien digitaaliseen tulostamiseen ja sitten digitaaliseen painamiseen. Digitaalipainamisen suurin etu on työvaiheiden ja painotyön materiaalien väheneminen samoin kuin kokonaisprosessin nopeutuminen. Myös painojälki vastaa ketjun alkupäätä keskimäärin paremmin kuin perinteisin menetelmin painettaessa.

HP odottaa digitaalipainoista isoa businesta, mutta vasta seuraavien viiden - kymmenen vuoden marginaalilla.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yle-isku johti kotietsintään

22.05.2007 Muun muassa Yleisradiota koetelleet verkkohyökkäykset ovat johtaneet tietokoneiden takavarikointeihin Suomessa, Helsingin Sanomat kirjoittaa.


Kolme vuotta sitten

Yrittäjät vie Directa-tapauksen oikeuteen

22.05.2009 Pienyrittäjien närkästys hakemistopalveluyhtiö Directaa kohtaan on johtanut nyt siihen, että yrittäjien etujärjestö hakee markkinaoikeudesta hyvän liiketavan vastaisen menettelyn kieltämistä.

.