Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alprint Premedia

Talentum ostosmatkalla Alma Mediassa

16.10.2001 14:47 Alma Median painotoimintaan erikoistunut tytäryhtiö Alprint Oy ja Talentum Median tytäryhtiö Offset-Kopio Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Alprintin premedia -toiminta (Alprint Prepress) siirtyy marraskuun alussa Offset-Kopio Oy:lle.

Kaupalla ei ole oleellista vaikutusta kummankaan osapuolen kuluvan vuoden tulokseen, kerrotaan Alma Median tiedotteessa.

Talentum Media ja Alprint ovat sopineet järjestelystä, jonka seurauksena Alprintin premedia -toiminnot Helsingin Pitäjänmäessä ja Hyvinkäällä yhdistetään Talentumin kokonaan omistaman Offset-Kopio Oy:n toimintoihin. Järjestely toteutetaan liiketoimintakauppana,

Alprint Prepress on vastannut tähän saakka ainoastaan Alma Media -konsernin painolaitosten repro-palveluista. Yksikköjen palveluksessa työskentelee 36 henkilöä ja niiden laskennallinen liikevaihto on runsaat 16 miljoonaa markkaa. Talentum Median omistama Offset-Kopio Oy:n palveluksessa on 53 henkilöä ja jonka liikevaihto vuodelta 2000 oli 28,5 miljoonaa markkaa.

Talentum Median varatoimitusjohtaja Mervi Riikonen kertoo, että nyt toteutettu toimialajärjestely tuo Offset-Kopiolle yhden suuren asiakkaan lisää, monipuolistaa osaamista ja parantaa valmiuksia palvella myös nykyisiä asiakkaita entistä paremmin.

Alprint Oy:n toimitusjohtaja Heikki Salosen mukaan toteutettava järjestely hyödyttää tulevaisuudessa merkittävästi myös Alprintiä ja sen asiakkaita. Keskittämällä premedia -toiminnot yhteen suurempaan yksikköön vältytään tulevaisuudessa toimialan päällekkäisiltä investoinneilta ja pystytään turvaamaan laadukas prepress-palvelu kaikille asiakkaille.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Reittiopas puhuu taskussa

22.05.2007 Tampereen yliopistossa on kehitetty uuden sukupolven mobiilisovellus, jonka on tarkoitus helpottaa ja tehostaa joukkoliikenteen käyttöä.


Kolme vuotta sitten

Conficker leviää yhä vinhasti

22.05.2009 Conficker-kohu on laantunut, mutta mato saastuttaa silti yhä ahkerasti, tietoturvayhtiö Symantec arvioi.

.