Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkistus torstaina

Windows XP:stä odotetaan ryytyvän pc-teollisuuden pelastajaa

25.10.2001 08:11 Torstaina se lopultakin tulee, nimittäin Windows XP, Microsoftin uusi uljas käyttöjärjestelmä. Sen niskoille ovat tällä hetkellä ladanneet odotuksiaan sekä käyttäjät, pc-teollisuus että tietysti ohjelmistovalmistaja Microsoft itse.

Käyttäjät varmasti odottavat ensimmäistä moitteettomasti toimivaa Windows-versiota kuin kuuta nousevaa - jokohan esimerkiksi plug-and-playkin lopulta toimisi kuten Applen laitteissa jo 1980-luvun lopulla? Uudet Windows-versiot ovat myös aina olleet toinen toistaan legendaarisempia bugikokoelmia, näinköhän XP olisi poikkeus.

Suurempia arvoja edustavat pc- ja prosessorivalmistajat kuten Intel, joka uskoo ja toivoo prosessoreiden ja mikrojen myynnin lopulta kääntyvän nousuun uuden käyttöjärjestelmän aiheuttaman ohjelmisto- ja mikropäivitysrumban myötä.

Myös Microsoftin voitollinen talouskone odottaa Windows XP:n tuovan lisää katemarkkoja kassaan ja entisestään vakauttavan sen asemaa käyttöjärjestelmien ykkösnimenä maailmalla.

Samanaikaisesti se kuitenkin kohtaa kovaa taistoa mm. Linuxin ja Apple MacOS X:n taholta. Microsoftin johtajan asema on toistaiseksi kiistaton; sen osuus käyttöjärjestelmämarkkinoista lienee 90 prosentin luokkaa, mutta esimerkiksi palvelinpuolella sen asema ei ole läheskään niin vahva.

Lisäksi mitä helppokäyttöisemmäksi Linuxin eri kokoonpanot tulevat, sitä suuremman uhkan ne Windowsille muodostavat. Semminkin kun Linux on ilmainen. Linuxin leviämisestä hyötyy myös Apple: kun Windows ei enää ole automaattivaihtoehto, muutkin potentiaaliset käyttöjärjestelmät tulevat pohdintaan vakavammin kuin aiemmin.

Linuxin ja MacOS:n asemaa parantaa myös se, että Sunin suojelukseensa ottamat StarOffice- ja OpenOffice-toimisto-ohjelmistopaketit alkavat olla varteenotettava vaihtoehto Microsoftin Office-ohjelmistolle. Eritiysesti kun niiden kustannukset Microsoftin tuotteeseen verrattuna ovat marginaaliset.

Tuoko XP uuden pc-nosteen?

XP:n huomenna alkavaan julkistuskampanjaan uhrattavat markkinointitaalat ainakin tuovat mainostoimistoille ja medialle nostetta: Microsoft ja sen kumppanit aikovat käyttää tuotteen julkistamiseen ennätykselliset 250 miljoonaa dollaria eli reilut 1,6 miljardia vielä hengissä olevaa markkaamme tänä vuonna.

Reutersin mukaan analyytikot kuitenkin uskovat, ettei Windows XP nykytilanteessa pysty kääntämään pc-teollisuutta nousuun. Vaikka sen pitäisi sisältämän uusia ominaisuuksia ja erityisesti sen pitäisi olla hyvin vakaan, ei se tuo mitään varsinaista uutta.

- Enemmän XP heijastaa sitä, miten ihmiset jo nyt käyttävät tietokoneitaan, ja sen tuomista "massakäyttöön", analyytikko Bruce Kasrel Forrester Researchilta toteaa.

Lisäksi talouden taantuminen ja kuluttajien luottamuksen syyskuun 11. päivän hyökkäyksien myötä saama isku ovat heikentämässä XP:n vaikutuksia.

Kaikki uskovat Microsoftin väitteeseen siitä, että XP on asiallinen tuote, mutta harvalla on todellista syytä päivittää konettaan. Yhdysvalloissa uusi XP maksaa 199 dollaria ja päivitys 99 taalaa.

- Se ei ole samanlainen suuri edistysaskel kuin oli Windows 95, mutta se lienee parempi kuin Me tai 2000, Directionsin analyytikko Matt Rosoff pohti.

Yritykset jarruttelevat

Monet yritykset ovat vielä keskellä Windows 2000 -päivitysrumbaa, 2000 kun julkistettiin vasta puolitoista vuotta sitten. XP ei välttämättä tarjoa riittävästi parannuksia, jotta uuteen kierrokseen haluttaisiin rynnätä hetimmiten.

Sitäpaitsi pc-lehti InfoWorld havaitsi testien jälkeen XP:n olevan suurten datamäärien käsittelyssä hitaampi kuin Windows 2000:n, mikä on merkittävä asia suurille yrityksille. Lehti päätyikin arvioon, jonka mukaan "XP sopii parhaiten työasemiin, missä suorituskyvyn puute ei ole niin häiritsevä tekijä"

Yritysten puolella ongelmaksi saattaa tulla paitsi rahan puute myös kyllästyminen jatkuvaan päivitysrumbaan. Kun käyttöjärjestelmä on uusittu, on se yleensä jollain aikavälillä merkinnyt myös pc-laitteiston uusimista, vaikka se muuten sinänsä toimisi moitteettomasti. Uusi käyttis kun yleensä kaipaa uusia ohjelmistoja, jotka puolestaan viimeistään syövät laitteiston tehot.

Yrityksille niiden tietojärjestelmä ja päivittäiset työvälineet ovat merkittävä kustannuserä. Jos ne toimivat, miksi mennä koplaamaan niitä ehdoin tahdoin?

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tekstiviesti onnistuu Finnairin kaukolennolla

22.05.2007 Finnairin kaukoliikennelaivaston uudistus on käynnistymässä. Samalla kun yhtiö vastaanottaa ensimmäisen uuden A340-koneensa kesäkuussa, mahdollistuu myös tekstiviestien lähettäminen ja vastaanottaminen.


Kolme vuotta sitten

Turvayhtiö todensi Nokia 1100 –pankkihuijauksen

22.05.2009 Hollantilainen petosten tutkintaan erikoistunut Ultrascan on todentanut sen, että Nokia 1100 –kännykän avulla voi tehdä pankkihuijauksia Saksassa ja Hollannissa.

.