Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahvalla pohjalla

Esa Tihilä Sammon ja Nokian uuden softafirman johtoon

1.11.2001 10:28 Yli 12 vuotta ICL Inviassa, viimeisimmäksi sähköisen liiketoiminnan johtajana toiminut Esa Tihilä lähtee toimitusjohtamaan Sampon, Nokian, Accenturen, pääomasijoittaja 3i Group plc:n ja yritysjohdon omistamaa verkkopankki- ja finanssiohjelmistoja kehittävää yritystä.

Uusi yhtiö tuntee nimen Meridea Financial Software Oy. Sen tehtävänä on kehittää "uuden sukupolven pankki- ja finanssialan ohjelmistoja".

Perustajayhtiöistä uuteen yritykseen siirtyy joukko avainhenkilöitä ja teknologiaa. Sammosta Merideaan siirtyy noin 30 henkilöä.

Yritys pääsee lentäen liikkeelle; esimerkiksi Sampo on sopinut ostavansa Meridealta pankki- ja finanssiohjelmistoja vuosina 2002-2003.

Suuntana maailma

Digitodayn haastattelussa Tihilä kertoi yrityksen suuntaavan nopeasti maailmanmarkkinoille uudella tuotekonseptilla. Aluksi toiminta lähtee liikkeelle asiakaskohtaisilla ratkaisuilla, mutta myöhemmin ratkaisuja pyritään soveltamaan laajemmin.

- Uusi yritys kehittää tuotteita, joiden käyttöönotto, ylläpito ja soveltaminen ovat aiempaa helpompia, kuin jos tehtäisiin perinteisiä projekteja. Se kehittää parempia työkaluja asiakashallintaan ja erilaisten tapahtumien käsittelyyn, Tihilä kertoo.

Hänen mukaansa yritys kasvattaa nopeasti liikevaihtoaan ja henkilökuntamääräänsä niin, että ensimmäisen toimintavuoden jälkeen yrityksessä työskentelee yli sata työntekijää.

- Henkilökuntamäärä ei kuitenkaan ole olennaista, vaan että konsepti toimii ja tuotteet myyvät, Tihilä huomauttaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Eltel toimii IFS:n päällä

22.05.2007 Euroopan suurimpiin sähkö- ja televerkkopalveluiden toimittajiin lukeutuva Eltel Networks ottaa käyttöön IFS Applications -toiminnanohjausjärjestelmän Pohjois- ja Itä-Euroopan toimipisteissään.


Kolme vuotta sitten

ESAn uutuusteleskoopit täydessä iskussa

22.05.2009 Kohti määränpäätään 1,5 miljoonan kilometrin päässä Maasta matkaavat Herschel ja Planck ovat täysin kunnossa, ja käyttöönotto on alkanut.

.