Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahankeruu jatkuu

Omistajat hyväksyivät Soneran annin

9.11.2001 10:48 Perjantaiaamuna pitämässään yhtiökokouksessa Soneran osakkeenomistajat hyväksyivät aiotun uusmerkinnän, jolla Sonera kerää miljardi euroa, eli noin kuusi miljardia markkaa velkataakkansa pienentämiseen.

Kun vielä keskiviikkona eduskunta hyväksyi valtion osallistumisen antiin, Soneran uusmerkintä toteutunee yhtiön aikomalla tavalla.

Valtio on Soneran suurin omistaja 53 prosentin osuudella ja se aikoo käyttää koko uusmerkintäoikeutensa. Soneran myöhemmin tänään pidettävä yhtiön hallituksen kokous päättää uusien osakkeiden merkintähinnasta.

Sonera tarvitsee rahat yksinkertaisesti velkataakkansa pienentämiseen. Samaan tarpeeseen Sonera myi aiemmin tällä viikolla luettelotoimintansa Sonera Info Communicationsin 125 miljoonan euron hintaan.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Alltel ostettiin pörssistä

22.05.2007 Teollisuusosakkeet liukuivat rahtusen, mutta teknot kallistuivat liki prosentin pörssiviikon aluksi. Yritysostobuumi sai maanantaina jatkoa, ja ostotiheys nostaa puolestaan osakekursseja. Osakevolyymi jäi keskinkertaiseen 2,03 miljardiin kappaleeseen.


Kolme vuotta sitten

Pärstän perusteella vaaliuurnalle

22.05.2009 Tämä vaalikone ei kerro eurovaaliehdokkaan mielipidettä EU:n laajenemisesta taikka ilmaston lämpenemisestä. Keskiössä on ehdokkaan pärstäkerroin.

.