Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Paras rahoituslähde ? maksava asiakas

23.11.2001 15:50 Olen aika usein korostanut asiakkaan tärkeyttä liiketoiminnassa. Ilmeisesti aiheesta ei voi puhua liikaa, koska se näyttää edelleen usein unohtuvan ?tärkeämpien? asioiden tieltä.

Näin jonkin aikaa sitten Finpron tutkimuksen, jossa verrattiin pienten ja keskisuurien suomalaisten ja ulkolaisten yritysten kulurakennetta.

Suomalaisissa yrityksissä käytettiin yli 50 prosenttia rahoista tuotekehitykseen ja alle 10 prosenttia myyntiin ja markkinointiin. Vastaavat luvut olivat täysin päinvastoin ulkolaisissa yrityksissä.

Keskittymällä hiomaan tuotetta yhä paremmaksi ja paremmaksi voivat rahavarat käydä vähiin ennen kuin on edes kunnolla aloitettu etsiä maksavaa asiakasta. Mahdollisimman varhaiset myyntiyritykset auttavat myös saamaan tuotekehitystä ohjaavaa asiakaspalautetta.

Ainakin markkinoinnin suunnittelun varhainen käynnistäminen johtaa vääjäämättä kysymään: "Missä ovat meidän asiakkaat, ketkä ovat kilpailijoita jne."

Usko sellaiseen tuotteeseen, joita asiakkaat ovat aina odottaneet ja heti tiedon saatuaan ryntäävät ostamaan, on varmasti toteutumaton toiveuni.

Harha riskirahasta

Aloittavan yrityksen, jolla tuotteet ovat vielä idean asteella, on toki pakko saada rahaa muualta kuin myynnistä. Riskinä on jonkimmoinen harha loputtumasta rahasammosta.

Rahoittajan pyrkimys on kuitenkin exit eli oman osuuden rahastaminen ja tuoton saanti sijoitukselle. Rahoittajiakin on aika moneen veneeseen. Joillakin voi olla niin kiire tuoton saannissa, että julkisuuteen annetaan täysin epärealistisia tiedotteita maailman valloituksesta.

Tiedotteiden tavoite ei voi olla kuin yrityksen arvon vedätysyritys. Kun näennäinen arvo nousee ja osaomistajina oleva johto näkee tulevaisuutensa rikkaana, on riski normaalin liiketoiminnan perusteiden unohtamisesta kovin lähellä. Arvon nousuakaan ei aina tarvita.

Välillä näyttää siltä, että ainoa tarkoitus yrityksellä on saada riskirahaa. Kun sitä on saatu reilusti, voidaankin aloittaa loputon tuotekehitys.

Kuuntele asiakasta

Teknologiavetoisen yrityksen sokeus asiakkaiden tarpeista on nopea tie konkurssiin. Kuuntelin Mato Valtosen haastattelua hänen kirjansa julkaisemiseen liittyen. Tuote oli hieno, mutta sitten yllättäen havaittiin, että vain edelläkävijät - joita oli yksi sadasta - oli valmis siitä maksamaan.

Aika kallis ja kovin myöhään tullut havainto. Nokiaa on kehuttu tarkasta asiakkaiden kuuntelemisesta. Kun lukee Anssi Vanjoen esitystä Barcelonan kehittäjäkokouksessa, tulee asiakkaan tärkeys esiin. Nokialle näyttää asiakkaiden kuuntelu olevan aivan huipputärkeää.

Asiakas äänestää rahoillaan joko yritystäsi tai sitten kilpailijaa!


[


]Martti Leino on Ingram Micro Oy:n entinen toimitusjohtaja.

Jutun kirjoitti: Martti Leino

Martti Leino

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Yrittäjät vie Directa-tapauksen oikeuteen

22.05.2009 Pienyrittäjien närkästys hakemistopalveluyhtiö Directaa kohtaan on johtanut nyt siihen, että yrittäjien etujärjestö hakee markkinaoikeudesta hyvän liiketavan vastaisen menettelyn kieltämistä.

.