Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos ehkä ylittyy

Nokia uskoo saavuttavansa tavoitteensa loppuvuonna

11.12.2001 12:11 Nokia antoi tiistaina lisätietoja yhtiön näkymistä vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön arvion mukaan neljänneksen kahden ensimmäisen kuukauden perusteella sen liikevaihto kasvaa noin 20 prosenttia kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna.

Nokia Networksin liikevaihdon odotetaan kasvavan edellisestä neljänneksestä, mutta laskevan 20 prosenttia vuositasolla mitattuna. Nokia Mobile Phonesin liikevaihdon odotetaan kasvavan edellisestä neljänneksestä 25 prosenttia. Kaikki nämä arviot ovat yhtiön aiemmin ilmoittamien näkymien mukaisia.

Neljännen vuosineljänneksen pro forma -osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) odotetaan olevan aiemmin mainitun 0,18 - 0,20 euron vaihteluvälin ylärajalla tai jopa ylittävän sen.

Markkinat odotusten mukaisia

Matkapuhelinmarkkinat ovat kehittyneet yhtiön odotusten mukaisesti. Viimeisen vuosineljänneksen myyntimäärien odotetaan nousevan 105-110 miljoonaan kappaleeseen. Edelliseen neljännekseen verrattuna kasvun odotetaan olevan voimakkainta Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa.

Nokia uskoo edelleen kasvattavansa merkittävästi markkinaosuuttaan matkapuhelimissa tämän neljänneksen aikana, mikä johtuu matkapuhelinten hintakilpailun tasaantumisesta, myyntikanavien varastotasojen normalisoitumisesta ja yhtiön ennätyksellisestä myyntivolyymista loka-marraskuussa.

Kuluvan vuosineljänneksen liikevaihtoa ovat tähän mennessä kasvattaneet merkittävästi Nokia 8310:n hyvin alkanut myynti sekä vahva matkapuhelinmyynti Yhdysvaltojen tdma- ja cdma-markkinoilla.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Western Digital survoo kannettaviin varttiteratavun

22.05.2007 Kannettavien tietokoneiden kovalevymarkkinoilla suhteellisen tuore peluri Western Digital on julkaissut teratavun neljänneksen kokoisen Scorpio-kiintolevyn matkamikrokäyttöön.


Kolme vuotta sitten

Tiedon irtisanomiset tarkentuvat: 110 lähtee kesällä

22.05.2009 Tiedon yt-neuvotteluissa on nimetty jo 139 irtisanottavaa. Heistä 85 lähtee Helsingistä ja 23 Tampereelta. Työantaja tavoittelee edelleen 220 työpaikan vähennystä.

.