Pearsonilta jälleen tulosvaroitus
19.12.2001 09:46 Monialainen mediayhtiö Pearson varoittaa jälleen tuloksensa jäävän odotuksia alemmas. Lukua synkentää nyt Pearson Education, joskaan ei yhtä pahasti kuin Financial Times -ryhmä.
Lokakuussa otsikoihin nousi talousjournalismista tunnettu Financial Times Group, nyt Pearson Education, johon liittyvien liiketoimintojen uskotaan alittavan markkinoilla vallitsevat tulosodotukset 35 miljoonalla punnalla. Ryhmään kuuluu perinteistä julkaisutoimintaa, sähköistä liiketoimintaa sekä FT Knowledge, joka tuottaa liike-elämän koulutus- ja kehityspalveluja.
Viime vuodesta Pearson Education -ryhmän tuloksen uskotaan vaikeuksista huolimatta kohentuvan noin kymmenellä prosentilla. Sen sijaan Financial Times -ryhmä kirjannee vuoden tulokseksi 40 prosenttia viimevuotista pienemmän summan, kuten yhtiö ennusti jo lokakuussa.
Ensi vuodenkin Pearson ennustaa alkavan heikosti mainonnan osalta, mutta uskoo kuitenkin aloittamiensa säästötoimien kohentavan yhtiön yleiskuntoa.
Vuoden 2001 tuloksensa Pearson julkistaa maaliskuun neljäntenä päivänä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:14 Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 08:58 Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Samsungin SGH-i600 on windows-puhelin hsdpa:lla ja qwertyllä
22.05.2007 Samsungin ultra messaging –sarjan SGH-i600 yhdistelee ominaisuuksia työ- ja vapaa-ajan puhelimista. Toukokuussa Pohjoismaiden markkinoille tullut älypuhelin toimii Windows Mobile -käyttöjärjestelmällä.
Kolme vuotta sitten
Fanien käsittelyssä Hohto muuttuu perhe-elokuvaksi
22.05.2009 On demand-videopalveluista löytyy vielä julkaisemattomista elokuvista vuotaneita trailereita ja kohtauksia. Useimmiten ne paljastuvat uudelleennäytellyiksi tai taitavasti saatavilla olevasta materiaalista leikatuiksi parodioiksi.
Taloussanomat
- Kolmasosa Finnairin Euroopan lennoista Flybelle 09:17
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- IS: Finnair voi vähentää jopa 750 08:19
- Junaliikenne takkuaa vaunun kaatumisen takia 08:05
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- » Taloussanomat.fi












