Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lopettamiset tuplaantuivat

Vuosi niitti dot.com -yrityksiä kuin viljaa

28.12.2001 07:21 Internet-yhtiöitä on kaatunut vuoden 2001 aikana yli kaksinverroin edeltävään vuoteen verrattuna, kertoo tuore tutkimus. Verkkokauppojen osuus nurin menneistä yrityksistä on puolestaan vähentynyt.

Vuosi 2001 on päättänyt Yhdysvalloissa ainakin 537 internet-yhtiön tarinan, kertoo tutkimuslaitos Webermergersin tuore raportti. Vuonna 2000 yhtiöitä kaatui sen mukaan 225.

Erityisen hankalassa asemassa ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet kauppa- ja sisältöpalveluja tarjonneet nettiyritykset, raportissa todetaan.

Vuonna 2001 verkkokauppiaat eivät kuitenkaan kaatuneet aivan samaa tahtia kuin edeltävänä vuonna, jolloin joka toinen tiensä päähän tullut dot.com -yritys toimi verkkokaupan alalla. Nyt verkkokauppiaiden osuus jäi runsaaseen kolmannekseen.

Puolet vuoden aikana toimintansa lopettaneista yrityksistä suuntasi palvelunsa yksityisille kuluttajille. Business-to-business -palvelujen osuus oli tilastossa alle 40-prosenttinen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yle hyväksyy analogijatkon kaapelissa

22.05.2007 Yleisradio ilmoittaa sallivansa digitaalisten televisiolähetysten muuntamisen analogisiksi kaapeliverkossa elokuun lopun jälkeen.


Kolme vuotta sitten

Yrittäjät vie Directa-tapauksen oikeuteen

22.05.2009 Pienyrittäjien närkästys hakemistopalveluyhtiö Directaa kohtaan on johtanut nyt siihen, että yrittäjien etujärjestö hakee markkinaoikeudesta hyvän liiketavan vastaisen menettelyn kieltämistä.

.