KSP Yhtiöt hankki Indatan
4.1.2002 16:13 KSP Yhtiöt Oyj (tuleva Yomi Oyj) on hankkinut omistukseensa yhteyskeskustoimintaan keskittyvän asiantuntijayrityksen Indata Oy:n. Indatan brandin alle kootaan ?one-stop-shopping?-konseptilla toimiva yhteyskeskusratkaisuyritys.
Indata tarjoaa asiakaspalveluratkaisujen konsultointia, yhteyskeskusten toiminnallista ja teknistä suunnittelua ja niiden toteutusta, koulutus- ja kehittämispalveluita sekä ulkoistuspalveluita. Indata liitetään osaksi Yomin Kestel-liiketoimintaryhmää.
Kestel Oy:n toimitusjohtajan Heikki Ihanaisen mukaan Indatan ammattilaisuus asiakaskohtaamisten hallinnassa täydentää sopivalla tavalla Kestelissä rakennettua yhteyskeskuskonseptia.
- Yhteyskeskusliiketoiminta on kasvamassa omaksi toimialakseen ja sen markkinoiden arvo on asiantuntijoiden mukaan kasvamassa Suomessa muutaman vuoden sisällä viiteen miljardiin markkaan ja sen uskotaan työllistävän jopa 20 000 ihmistä. Palveluoperaattorille ja it-talolle yhteyskeskusliiketoiminta on luonteva ja markkinapotentiaalin huomioon ottaen myös erittäin mielenkiintoinen erikoistumisalue, Ihanainen korostaa.
- Kestelin strategiselle päätökselle valtakunnallistua yhteyskeskusratkaisujen toimittajana oli kannaltamme sosiaalinen tilaus. Kun on parikymmentä vuotta konsultoinut asiakkaita yhteyskeskusten toteutuksessa, on mielekästä hyödyntää kertynyt osaaminen kokonaisvaltaisemmin ratkaisutoimittajana toteaa Indata Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ranin.
Myös Yomin it-osaamista Ranin pitää ensiarvoisen tärkeänä yhteyskeskusratkaisuissa.
- Monikanavaisuus yleistyy ja yhteyskeskukset integroidaan tietojärjestelmiin. Konserniyhtiöiden Yomi Solutions Oy:n osaaminen vaativissa integrointiprojekteissa ja Votek Oy:n monikanavaosaaminen tulevat olemaan meille ehdottomia kilpailuvaltteja, Ranin selvittää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:14 Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 08:58 Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Digipokkari pystyy 12,2 megapikseliin
22.05.2007 Panasonic kertoo uudesta Lumix DMC-FX100 -kamerastaan. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen 12,2 megapikselin tarkkuuteen pystyvä taskukamera.
Kolme vuotta sitten
Fanien käsittelyssä Hohto muuttuu perhe-elokuvaksi
22.05.2009 On demand-videopalveluista löytyy vielä julkaisemattomista elokuvista vuotaneita trailereita ja kohtauksia. Useimmiten ne paljastuvat uudelleennäytellyiksi tai taitavasti saatavilla olevasta materiaalista leikatuiksi parodioiksi.
Taloussanomat
- Kolmasosa Finnairin Euroopan lennoista Flybelle 09:17
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- IS: Finnair voi vähentää jopa 750 08:19
- Junaliikenne takkuaa vaunun kaatumisen takia 08:05
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- » Taloussanomat.fi












