Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuosia odotettu kävijäbuumi verkkokaupassa toteutui

Verkkokauppojen suhdanteet paranevat rytinällä

11.1.2002 15:04 Verkkokauppojen kävijämäärät kasvavat huimaa vauhtia. Myynti ei kasva aivan lineaarisesti tähän nähden, mutta suunta on kuitenkin kasvava. Kävijämäärät menevät jo verkkomedioiden ohi.

Verkkokauppiaat, kuten Hobby Hall, NetAnttila sekä PC-SuperStore ovat kasvattaneet rajusti kävijämääriään. Osa verkkokaupoista onnistui muuntamaan huimat sivulatauslukunsa kaupan volyymiksi viime vuoden lopulla.

- Meille joulumyynti oli pettymys, kävijämäärien kasvamisen pohjalta odotettiin kaupalta enemmän, myöntää verkkokauppa PC-SuperStoren myymäläpäällikkö Perttu Tynkkynen.

Tynkkynen arvioi, että kaupan kasvu vuoden vaihteen alla verrattuna viime vuoden vastaavaan kohtaan on vain 10 prosentin luokkaa. Portaalin sivulatausmittari kuitenkin on pyörinyt kovilla kierroksilla. Kävijöitä on nyt 200 000 kuussa, kun viime vuoden alussa kävijöitä oli vielä 90 000 kuukauden aikana. Kävijämäärien tuplaantumisen myötä liikevaihto on kasvanut tyydyttävästi, mutta ei siinä määrin, mitä PC-SuperStore siltä odotti.

- Erillisenä kustannuspaikkana tämä on kannattava, mutta sen lisäksi portaali toimii myös eräänlaisena myymälän näyteikkunana, Tynkkynen sanoo.

Tynkkysen mukaan verkkokaupassa ja PC-SuperStore- liikkeissä Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa ei voi olla erilaiset tuotehinnat. Tämä on aiheuttanut "kimurantin" tilanteen.

- Jatkossa emme ehkä kilpaile niinkään hinnalla. Palvelun konseptointi jatkuu edelleen. Olemme avanneet yritysasiakkaille uuden rekisteröintiä edellyttävän web-palvelun, jossa suuremmat ostot tuottavat yrityksille hintaetua, Tynkkynen vihjaa.

"Välillä meinasi jo usko loppua"

Tavarataloketju Anttilan nettikauppa NetAnttila on myyntijohtaja Mika Leiposen mukaan kääntymässä voitolliseksi. Liiketoiminnan kasvu viime vuonna oli huima. Vuoden 2001 aikana NetAnttilan myynti nelinkertaistui.

- Tarkkoja lukuja eri konseptointien tuloksista emme anna julkisuuteen, mutta vuosi 2001 oli selkeän eteenpäinmenon vuosi, Leiponen lisää.

Kun kaupan volyymi vuoden aikana nelinkertaistui ja kävijämäärät tuplaantuivat, saattoi Leiponen huokaista helpotuksesta.

- Eikä edessä ole enää merkittäviä järjestelmäinvestointejakaan.

NetAnttilalla on jo toiminnalleen historiallista perspektiiviä. Se aloitti vuonna 1999 verkkotilauspohjaisen postimyynnin.

- Täytyy myöntää, että välillä siinä meinasi usko loppua, Leiponen naurahtaa.

Myös Hobby Hall kasvoi yli 50 % vuoden vuodessa

Stockman-konserniin kuuluvassa Hobby Hall -verkkokaupassa vieraili viime marraskuussa jo yli 150 000 eri kävijää, ja joulukuussakin vielä yli 100 000 eri kävijää. Päällekkäisyydet poistaen Hobby Hallin marras-joulukuun yhteenlaskettu eri kävijöiden määrä oli 222 641.

- Myynnin kasvu noudattelee näitä samoja korrelaatioita kuin kasvu kävijämäärissä. Jo marraskuussa alkaneeseen joulunalusmyyntiin olemme varsin tyytyväisiä, kertoo Hobby Hall -verkkokaupasta vastaava johtaja Pekka Polvinen.

Tarkkoja vertailulukuja viime vuoden joulumyyntiin Polvinen ei tee pörssieettisistä syistä. Ensi vuodella Hobby Hall Polvisen mukaan keskittyy "kaupan hienosäätöön" ja asiakaspalveluun.

- Kyse on kokonaisvaltaisesta kaupan kehittämisestä, ei niinkään tästä verkkotekniikasta, Polvinen pohtii.

Myytyjen tuotteiden käytön neuvonta ja tuotetekniset huoltotehtävät työllistävät Hobby Hall -ryhmässä 40 henkeä.

- Tämän palvelun parantaminen jatkuu, Polvinen sanoo.

Verkkokauppa ajoi verkkomedioista ohi

- Suurimpien suomalaisten verkkokauppojen kävijämäärät alkavat olla jo samaa luokkaa kuin monien suosittujen verkkomedioiden, toteaa toimitusjohtaja Ismo Tenkanen Suomen Gallup Web Oy:stä.

Tenkasen mukaan verkkokauppojen kävijäluvut ovat vertailukelpoisia esimerkiksi Kauppalehden web-palvelun sekä tv-kanavien portaalien kanssa. Tenkanen ottaa esimerkiksi Hobby Hallin, jonka kävijöiden määrä kasvoi marraskuusta 2000 marraskuuhun 2001 jopa yli 50 prosenttia.

Digitodayn kysely paljastaa, että useiden suurten verkkokauppojen kasvu on Hobbyn kanssa samaa luokkaa. Sen sijaan useimpien verkkomedioiden kasvuluvut olivat vain murto-osa tästä verkkokauppojen saamasta suosiosta.

Hobby Hall oli Suomen Gallup Webin joulukuun Online Shopping -tutkimuksen mukaan verkkokauppa, jolla on eniten ostoksia tehneitä asiakkaita Suomessa. Suomen kolme tunnetuinta verkkokauppaa ovat saman tutkimuksen mukaan Anttila, Hobby Hall ja Ellos, eli perinteiset postimyyntiliikkeet ovat myös verkossa vahvoilla.

Suomen Gallup Web Oy mittaa RedSheriff-järjestelmällä Suomessa yli 60 web-sivuston liikennemääriä. Lähes 40 verkkopalvelua julkistaa lukunsa RedSheriff-tulospalvelun sivuilla viikoittain.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matkapuhelinkauppa hyytyi huhtikuussa

22.05.2007 Huhtikuussa toimitettiin kauppoihin 104 946 matkapuhelinta, mikä on 29 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.


Kolme vuotta sitten

Imaamit kielsivät Facebookissa flirttailun

22.05.2009 Muslimivoittoisen Indonesian imaamit katsoivat kokouksessaan, että Facebook käy, jos sitä käytetään ystävien auttamiseen tai työn tekemiseen.

.