Greenspan pudotti yhä teknoja
15.1.2002 06:49 Fedin pääjohtaja Alain Greenspanin perjantaiset puheet talouden toipumisen mahdollisesta lykkääntymisestä pudottivat teknoja vielä maanantainakin. Sekä teleoperaattoreiden että tietokonevalmistajien osakkeet olivat laskussa.
Yhdysvaltain osakemarkkinoita jäytää edelleen perushuoli siitä, että osakkeet ovat yliarvostettuja. Tämä konkretisoitui mm. kurssilaskua vetäneen reititinvalmistaja Ciscon osakkeen hinnassa. Kun osakkeet ovat yliarvostettuja, kysyntä tuppaa siirtymään johdannaisiin.
Chicagon Federal Reserven johtaja Michael Moskow pyrki maanantaina tasoittelemaan Greenspanin puheita kertomalla uskovansa toipumisen olevan todennäköistä. Tämä puolestaan sai analyytikot huolestumaan Fedin jo uumoillun seuraavan koronlaskun peruuntumisesta.
Teleoperaattoreista Nextel Communications kyykkäsi syvimpään, kun Lehman Brothers kertoi alan tilaajamäärän kasvun olleen uskottua vähäisempää ja näkymien synkentyneen sekä suositteli yrityksen osakkeiden myyntiä. Nextelin putous olikin jyrkkä; 1,64 dollaria 8,36 taalaan. Lehman laski myös AT&T Wireless Servicesin, Sprint PCS:n. ja Western Wirelessin suosituksia ja kaikki laskivat.
IBM:n osakkeiden arvoa söi edelleen yliarvostuksen pelko ja sen vanavedessä putosivat myös Dell ja tallennusjärjestelmien valmistaja EMC.
S&P 500 liukui 0.6 prosenttia 1138:n, Nasdaq 1.6 prosenttia 1990.74: ja Dow Jones Industrial Average prosentin 9891.42 pisteeseen. Viimemainittu putosi kuudetta päivää peräkkäin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:14 Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 08:58 Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft tukee ja ei tue odf:ää
22.05.2007 Microsoft sanoo, ettei sillä ole aikeita tukea opendocument-formaattia (odf) omissa sovelluksissaan oletusarvoisesti, vaikka se samalla tukeekin odf:ää ansi-standardiksi.
Kolme vuotta sitten
Pohjois-Korea avasi yhden sivuston mobiilinetin
22.05.2009 Pohjois-Korea löysi uutta käyttöä tuoreelle 3G-verkolleen ja avasi varsin rajoitetun mobiili-internetin.
Taloussanomat
- Kolmasosa Finnairin Euroopan lennoista Flybelle 09:17
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- IS: Finnair voi vähentää jopa 750 08:19
- Junaliikenne takkuaa vaunun kaatumisen takia 08:05
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- » Taloussanomat.fi












