Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Salonoja partneriksi

Startupfactoryyn toinen nokialainen

17.1.2002 12:26 Riskisijoitusyhtiö Startupfactory Oy:n toiseksi suomalaisosakkaaksi tähän saakka ainoan, toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin lisäksi, on nimitetty Nokia Mobile Phonesin Software -yksikön johtaja DI Pekka Salonoja.

Salonoja on työskennellyt Nokialla noin 20 vuotta tuotekehitys- ja liikkeenjohdon tehtävissä muun muassa datasiirtoverkkojen, datapalvelujen ja matkapuhelinverkkojen parissa.

Myös Lundmarkin viimeisin työpaikka ennen Startupfactoryn perustamista vuonna 1999 oli Nokia.

Lundmark kertoo olevansa erittäin tyytyväinen Salonojan saamisesta mukaan. Hän uskoo uuden nimityksen tuovan merkittävästi lisäarvoa Startupfactoryn nykyisille ja tuleville sijoituskohteille.

Startupfactory on erikoistunut erityisesti langattomien it- ja telecom-yritysten aikaisen vaiheen rahoitukseen. Sen takana on toimivan johdon lisäksi internet-sijoittaja Softbank Europe Ventures sekä pohjoismaiset sijoitusyhtiöt Investor ja Carnegie.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia: Matkapuhelin havaitsee ukonilman lähestymisen

22.05.2007 Matkapuhelin voi Nokian patenttihakemuksen mukaan ennustaa salamoinnin lähestymistä.


Kolme vuotta sitten

Gartner korjasi kännykkälukujaan

22.05.2009 Markkinatutkimusyhtiö Gartner korjaa keskiviikkona julkistamiaan tietoja maailman matkapuhelinmyynnin vähentymisestä ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

.