Oikeudenkäynnit söivät Microsoftin tulosta
18.1.2002 07:05 Microsoftia vastaan nostetut oikeusjutut olivat pääosassa softajättiläinen Microsoftin tuloksen heikentymisessä suuresta myynnin kasvusta huolimatta. Oikeudenkäyntien vaikutusta tulokseen sopii epäillä; kyseessä saattaa olla irtopisteiden keräys oikeusprosesseja varten.
Redmontonin ylpeys Microsoft onnistui kasvattamaan myyntiään vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä 18 prosenttia 7,74 miljardiin dollariin. Myyntiä kasvatti erityisesti uuden käyttöjärjestelmäversion, Windows XP:n julkistaminen, kertoo Bloomberg. Myös ammattikäyttöön tarkoitetuttujen kalliimpien Windows-versioiden myynti kasvoi.
Nettotulos vuosivartilla uupui 2,28 miljardiin dollariin, eli 41 senttiin osaketta kohti vuotta aiemmasta 2,62 miljardista dollarista ja 47 sentistä.
Merkittävää on se, että Mirosoft alensi myyntiennustettaan kuluvalle neljännekselle 7,3-7,4 miljardiin dollariin, kun analyytikko-odotusten keskiarvo oli noin 7,5 miljardia dollaria. Lisäksi se laski koko kesäkuussa päättyvän tilivuotensa voittoennustettaan, kiitos maailmantalouden tilan.
Yrityksen osakkeet nousivat rankasti pörssissä normaalin kaupankäynnin aikan, mutta laskivat jälkipörssissä tulosjulkistuksen jälkeen alle aamun kurssin.
Juridiikkaa vai markkinointia?
Vaikka yritys ilmoittikin nettotuloksen suurimmaksi syyksi juridiset kulut, kyseessä saattaa olla pelkästään oikeudenkäyntiä varten viritetty temppu: amerikoissa niin pyhää liiketaloudellista voittoa kun ei mikään mahti maailmassa saisi vaarantaa. Toisaalta oikeusprosessi on kestänyt jo pitkään ja itse asiassa niitä on tälläkin hetkellä useampia vireillä.
Yksi tekijä, mikä varmasti on vaikuttanut yrityksen kannattavuuteen on ollut markkinointikulut: Microsoft on julkistanut neljänneksellä kaksi uutta merkittävää tuotetta todella isolla rahalla.
Windows XP:n markkinointiin se on käyttänyt ennakkoilmoituksensa mukaan satoja miljoonia dollareita päättyneellä neljänneksellä, ja oletettavasti pelikone Xboxin lanseeraamiseen on palanut lähes saman verran vihreäselkäisiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:14 Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 08:58 Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan 16:16
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elisa kokeilee nfc-lähiasiointia
22.05.2007 Elisa testaa lähikantaman radiotekniikkaa (nfc-teknologiaa), jossa hyödynnetään sim-korttia turva-alustana. Yhtiön mukaan sim-kortti tekee lähiasioinnista ja -maksamisesta turvallisen sekä mahdollistaa palveluiden siirrettävyyden puhelimesta toiseen.
Kolme vuotta sitten
Gartner korjasi kännykkälukujaan
22.05.2009 Markkinatutkimusyhtiö Gartner korjaa keskiviikkona julkistamiaan tietoja maailman matkapuhelinmyynnin vähentymisestä ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Taloussanomat
- Kolmasosa Finnairin Euroopan lennoista Flybelle 09:17
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- Schäuble: Harkitsemme kaikkia keinoja 09:32
- IS: Finnair voi vähentää jopa 750 08:19
- Junaliikenne takkuaa vaunun kaatumisen takia 08:05
- AL: Asuntolainoille voi tulla katto ensi vuonna 07:22
- HS-kysely: Yritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- » Taloussanomat.fi












