Varovaisuus lisäsi Sitran kysyntää
7.2.2002 15:49 Pääomasijoitusmarkkinoiden varovaisuus lisäsi Sitran rahoituksen kysyntää vuonna 2001. Sitran yritysrahoituksen painopiste oli edelleen liiketaloudellisesti lupaavissa alkuvaiheen teknologiayrityksissä.
Viime vuonna tutkittiin lähes 200 liiketoimintasuunnitelmaa ja niihin liittyvää rahoitusesitystä. Rahoitusta hakevien tahojen liiketoiminnan mahdollisuudet arvioitiin kuluneena vuonna entistä tarkemmin.
Rahoitusesityksistä noin 10 - 15 prosenttia johti myönteiseen rahoituspäätökseen. Merkittävää viime vuonna oli Sitran mukaan se, että suoria sijoituksia koskevat myönteiset rahoituspäätökset kasvoivat huomattavasti, 22 miljoonasta eurosta 37 miljoonaan euroon. Myös ensisijoituksia koskevat rahoituspäätökset nousivat 15 miljoonaan euroon edellisvuoden 12 miljoonasta eurosta. Nämä päätökset koskivat 22 yritystä.
Yhteensä rahoituspäätöksiä tehtiin viime vuonna 61 miljoonan euron arvosta. Vähennys viime vuoden 83 miljoonasta eurosta johtuu etenkin rahastosijoitusten määrän alentumisesta. Päätöksistä 53 kohdistui kotimaisiin kohdeyrityksiin (36 MEUR) ja viisi kotimaisiin rahastoihin (14 MEUR).
Ei muutosta perusstrategiaan
Kulunut vuosi osoittaa, että markkinoilla tapahtuneet heilahtelut eivät ole muuttaneet yritysrahoituksen perusstrategiaa. Sitra toteuttaa edelleen tehtäväänsä synnyttää ja kehittää Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyistä ja kannattavaa yritystoimintaa.
- Sitran tehtävänä on paitsi varata riittävät resurssit uusien alkavien yritysten rahoittamiseen, myös varmistaa salkussa olevien lupaavien yritysten kehitys- ja rahoitusmahdollisuudet tilanteessa, jossa yritysten kehitys on syystä tai toisesta viivästynyt. Erityisesti it-alalla tämä on ollut varsin tyypillistä. Sitran yritysrahoitus on pitkäjänteistä toimintaa, jossa toiminnan linjauksia ja painopisteitä ei muuteta vuosittain. Myös sijoituksemme ovat pitkäjänteisiä, koska alkuvaiheessa usein teknologian ja markkinan kehittyminen vie kauemmin kuin yksityisillä sijoittajilla riittää kärsivällisyyttä, toteaa johtaja Anu Nokso-Koivisto.
Vuoden 2001 lopussa Sitralla oli yhteensä 121 kohdeyritystä. Näihin oli sijoittettuna yhteensä 107 miljoonaa euroa. Toimialoittain kohdeyritykset jakautuivat lääketieteen ja biotekniikan yrityksiin (56 MEUR) , tietotekniikan, elektroniikan, telekommunikaation, internetin alan yrityksiin (35 MEUR) sekä muun alan yrityksiin (16 MEUR).
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













