Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainosmyynti putosi

Rupert Murdochin News rojahti miinukselle

13.2.2002 17:14 Mediamoguli Rupert Murdochin New Corporation teki tilivuoden toisella neljänneksellä tappiota 606 miljoonaa dollaria. Tappion taustalla ovat yhtiön urheilusopimuksista ja muista investoinneista tekemät peräti 809 miljoonan dollarin alaskirjaukset.

Tappioneljänneksestä kertoessaan yhtiö myös alensi alkaneen vuoden voittoennustettaan.

Arvonalennuksia vähän kaikesta

News arvioi maksaneensa liikaa amerikkalaisen jalkapallon, baseballin ja Nascar-autokisojen televisioinneista. Niistä yhtiö otti takkiinsa yli miljardi euroa, koska mainosmyynti ei vetänyt odotetusti.

Toisaalta Newsin omistama Fox Entertainment Group Inc. -televisioyhtiö keräsi niiden ansiosta katsojia ja mainostajia muille ohjelmilleen, mutta ei riittävästi.

Yhtiö alaskirjasi Bloombergin mukaan myös noin 800 miljoonaa euroa saksalaisesta Kirch-mediayrityksestä, joka keikkuu parhaillaan pahassa kassakriisissä. Myös muista Euroopan yksiköistään yhtiö joutui tekemään alaskirjauksia.

Toisella vuosineljänneksellä yhtiön myynti kasvoi seitsemän prosenttia 4,12 miljardiin dollariin.

Siipi maahan

News myös alensi tämän vuoden tulosnäkymiään ennustettua heikomman mainosmyynnin vuoksi. Voittonsa se arvioi kasvavan noin viisi prosenttia, kun vielä lokakuussa se arvioi kasvun olevan lähellä 10 prosenttia.

Omistamansa Foxin nettotulos kasvoi viime vuonna 455 miljoonaan dollariin viidestä miljoonasta dollarista vuotta aiemmin. Tulosta vauhditti Family Worldwide -kaapeliyksikön myynti Walt Disney Corporationille. Foxin myynti kasvoi 11 prosenttia vajaaseen 2,8 miljoonaan dollariin.

Foxin tuloksen arvioidaan kasvavan lähes 10 prosenttia tänä vuonna

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti

23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.


Kolme vuotta sitten

Brittioikeus: huutokauppa ei vastuussa väärennetyistä tavaroista

23.05.2009 Brittiläinen oikeusistuin totesi, ettei eBay ole vastuussa huutokaupoissaan myytävistä väärennetyistä kosmetiikkatuotteista.

.