Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuki valmisteluun moninkertaistuu

Tekes aloittaa laajan kansainvälisen teknologiaohjelman

15.2.2002 15:52 Tekes alkaa rahoittaa kansainvälisten teknologiaohjelmien valmistelua Suomessa. Ohjelmahanketta varten perustettavan organisaation yhteyshenkilöt nimetään lähiaikoina.

Kun yhden hankevalmistelun katto on tähän asti jäänyt noin 80 000 markkaan niin nyt se kohoaa satoihin tuhansiin, markoissa laskien.

- Valmistelurahoitus ja asiantuntijatuki tähtäävät vuoden 2003 kuudennen puiteohjelman rahoituksen piiriin pääsemiseen, kertoo Mai Tolonen Suomen t&k-sihteeristöstä.

Yleiseurooppalaisen ohjelman kokonaisarvo on satoja miljoonia euroja.

Taustalla kansalliset intressit

Tolosen mukaan kyse on tavallaan Tekesin kansainvälisestä teknologiaohjelmasta, kun aikaisemmin esillä on ollut vain Tekesin kansallinen teknologiaohjelma.

- Voidaan puhua myös kansallisten hankkeiden kansainvälistämisestä. Edelleen kansainvälisissä integroiduissa teknologia- ja tutkimushankkeissa täytyy olla taustalla kansalliset intressit, Tolonen sanoo.

Projektihallintaan jopa 100% rahoitus

Niin sanotun integroidun hankkeen luonteeseen kuuluu, että ne ovat keskikokoisten kansallisten ohjelmien hankkeiden kokoisia "hankeryppäitä". Arvioinnin jälkeen hyväksyttyihin yritysten ja tutkimuslaitosten projekteihin EU satsaa avokätisesti seuraavalla ohjelmakaudella. Projektin hallinnan EU voi maksaa kokonaan ja rahoittaa puolet kehityskuluista.

Integraatio-ohjelmissa syntyvien teknisten demonstraatioiden rahoitukseen EU osallistuu 35 prosentilla.

Kansainvälisiä partnereita jokaisessa hankkeessa on oltava kolme. Pelkästään hankeprojektien hallintaan t&k-sihteeristö arvioi kuluvan kymmeniä miljoonia euroja.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Bush saarretaan radiohäirintäpilvellä Sydneyssä

23.05.2007 Yhdysvaltain presidentin George Bushin syyskuista vierailua Sydneyssä turvataan myös matkapuhelinverkkojen radiohäirinnällä, kirjoittaa Yahoo 7 News. Bush ympäröidään radiosaastepilvellä, joka estää kännykkäliikenteen ja samalla estää kännykän käytön pommin räjäyttämiseen.


Kolme vuotta sitten

Spice-mallin merkitys korostuu

23.05.2009 Suomessa järjestetään ohjelmistokehittäjien kansainvälinen Spice 2009 –konferenssi kesäkuun alussa. Seminaariin on tulossa yli sata johtavaa ohjelmistokehityksen asiantuntijaa Suomesta ja puolilta maailmaa.

.