Huoli teknojen reboundista piti pörssejä alhaalla
1.3.2002 05:45 Joulukuun hyvästä bkt:n kasvusta huolimatta epätietoisuus teknoyritysten voittojen nousun tulevaisuudesta pudotti pörssejä. Tippumista ryyditti yhä uusien yritysten liittäminen kategoriaan "epäilyttävät tilikäytännöt". Intel ja Disney toimivat teknokurssilaskun tiennäyttäjinä.
Aluksi osakkeet nousivat, kun hallituksen raportti näytti talouden kasvaneen parhaiten viime vuoden viimeisellä vartilla. Lisäksi teollisuuden julkistama tutkimus osoitti, että teollinen valmistus Chicagon alueella kohosi helmikuussa ensi kerran sitten heinäkuun 2000.
Alkanut pörssinousu vaihtui kuitenkin laskuksi, kun investorit ryhtyivät murehtimaan paljonko voitot nousevat ja erityisesti milloin. Kyse on edelleen siitä, että teknoyhtiöiden osakkeiden hinnat ovat liian korkealla suhteessa niiden odotettavissa oleviin voittoihin.
Cigna, Kinder Morgan ja PeopleSoft olivat keskiviikkona ne yritykset, joiden osakkeet laskivat, koska niitä epäillään tilinpidon epäselvyyksistä.
Suurin sirunvalmistaja Inte laski eilen 1,34 taalaa 28,55 dollariin. Sen osakkeen arvo on tällä hetkellä 54 kertaa odotettavissa olevien voittojen suuruinen, mitä jotkut analyytikot pitävät liian korkeana.
Walt Disney puolestaan liukui 1,25 dollaria 28,55 taalaan. Goldman, Sachs & Co:n analyytikko Richard Greenfield epäili, ettei yritys pääse toisen vartin voittotavoitteisiinsa.
Toiseksi suurin tietokoneiden suoramyyjä Gateway putosi eilen 50 senttiä 4,6 dollariin kerrottuaan, että sen tappiot tänä vuonna ovat aiemmin ilmoitettua suuremmat laskeneitten hintojen ja koventuneen kilpailun vuoksi. Myös Dell laski hieman.
Standard&Poor´s 500 -indeksi laski 0,3 prosenttia 1106,73:een, Dow Jones hieman vähemmän eli 0,2 prosenttia 10 106,13 pisteeseen ja Nasdaq 1,2 prosenttia 1731,49 pisteeseen.
Helmikuun aikana S&P laski 2,1 ja Nasdaq 10 prosenttia. Dow puolestaan selätti edelliset nousemalla 1,9 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi












