Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennätystappiot taustalla

Jippii myi kaikki Tsekinmaan toiminnot

4.3.2002 16:08 Teleoperaattori Jippii Group Oyj on myynyt internet-liiketoimintansa Tsekinmaalla ja lopettanut kaikki muut toiminnot maassa.

Jippiin tshekkiläisen tytäryhtiön, Jippii a.s:n omistaman Jippii Mopos a.s:n osti yrityksen toimiva johto. Tsekin tytäryhtiö luopuu myös Jippii-toimi- ja tuotenimestä.

Jippii perustelee toimintojen myyntiä sillä, että se ei kuulu enää yhtiön ydinliiketoimintoihin. Jippii keskittyy aiemman ilmoituksensa mukaisesti kansainvälisesti mobiiliviihteeseen ja Suomessa monipalveluoperaattoritoimintaan.

Yhtiö kertoo Tsekin toimintojen lopettamisen liittyvän sovintosopimukseen; erimielisyyttä on ollut Jippiin vuonna 2000 antamasta lisäsijoitussitoumuksesta Jippii Mopos a.s:n ostamiseen liittyen.

Rökäletappiot taustalla

Jippii Mopos a.s:n ja lopetettujen toimintojen liikevaihto oli 6,9 miljoonaa markkaa eli noin 1,2 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2001 ja niiden aiheuttama liiketappio 8,6 miljoonaa markkaa eli noin -1,4 miljoonaa euroa. Jippii Moposin palveluksessa on 29 henkilöä.

Yhtiö arvioi, ettei tehty kauppa vaikuta olennaisesti Jippiin välittömään rahoitukseen eikä omaan pääomaan.

Jippii Group -konsernissa työskentelee Tsekin lopettamisen jälkeen noin 270 työntekijää.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ohjelmistopiratismista yli sadan tuhannen korvaus

23.05.2007 Suomessa on tullut ilmi kaikkien aikojen suurin yrityspuolen ohjelmistopiratismitapaus. Asia sovitiin yrityksen ja etujärjestö BSA:n välillä.

.