Aspocompin Ranskan tytär haettiin konkurssiin
6.3.2002 14:59 Piirilevyteollisuuden sopimusvalmistajan Aspocomp Group Oyj:n Ranskan tytäryhtiö, Aspocomp SAS jätti tänään konkurssihakemuksen Ranskan viranomaisille. Yhtiö perustelee ratkaisua yksikön alhaisella käyttöasteella ja heikoilla näkymillä myös tulevina vuosina.
Aspocomp SAS:in liikevaihto viime vuonna oli 41,4 miljoonaa euroa, kun vielä edellisvuonna yhtiö vaihtoi 71 miljoonan euron edestä. Yhtiön liiketappio viime vuonna oli 23,9 miljoonaa euroa.
Aspocompin mukaan tehtaan HDI-valmistuskapasiteetti rakennettiin parin vuoden takaisten kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen ja -puhelimien kysyntäarvion mukaan, jotka ovat nyttemmin osoittautuneet reippaasti ylioptimistisiksi.
Yhtiö arvioi heikon kasvun jatkuvan myös tänä vuonna, eikä ennustettu tulevienkaan vuosien kasvu yllä pari vuotta sitten arvioidulle tasolle.
Irtisanomiset eivät riittäneet
Aspocomp irtisanoi tammikuussa 200 ranskalaista työntekijää välittömästi, jolloin yhtiöön jäi vielä 350 työntekijää. Toiminta jatkui silti raskaasti tappiollisena, joten emoyhtiö päätti lopettaa jatkorahoituksen.
Aspocomp arvioi konsernin myynnin laskevan konkurssin seurauksena noin 15 prosenttia ja kertaluonteisten kulukirjausten olevan peräti 20-30 miljoonaa euroa. Vastaavasti lopettamisen aiheuttamiksi säästöiksi kassavirtaan se arvioi 15-20 miljoonaa euroa vuositasolla.
Konsernin omavaraisuusasteen ilman Ranskan tytäryhtiötä se arvioi säilyvän noin 55 prosentissa.
Aspocomp joutui myös muuttamaan aiempaa 3,5 miljoonan euron käyttöomaisuuden arvonalennusta ylöspäin; nyt se arvioi alaskirjauskuluiksi aiemman lisäksi 20-30 miljoonaa euroa.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Relacom jättää Suomen, myy toiminnot 14:04
- USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen? 11:57
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna 14:52
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- T&T: NSN sulkee Salon toimipisteen 13:59
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Limbo of the Lost - plagiarismin juhlaa
19.06.2008 Julkaisijafirma Tri Synergy vetää Limbo of the Lostin pois markkinoilta ilmiselvän plagioinnin takia. Seikkailupelin graafinen sisältö on plagioitu useista eri lähteistä.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi













