Sun uskoo kasvuun ensi vartilla
8.3.2002 10:27 Sun Microsystems Inc. arvioi kolmannen vuosineljänneksen liikevaihtonsa ylittävän edellisvartin 3,11 miljardia dollaria. Yhtiö uskoo myös katteidensa paranevan lievästi ja kannattavuuden taas häämöttävän.
Yhtiön myynnin odotetaan kuitenkin laskevan kesäkuussa päättyvänä tilivuonna jopa 30 prosenttia edellisvuodesta noin 13 miljardiin dollariin edellisvuoden yli 18 miljardista dollarista.
Toipumisesta huolimatta Sun ei näe perinteisesti vahvan asiakaskuntansa eli finanssi- ja tietoliikenneyritysten pääsevän kovin nopeasti nousuun kiinni.
Tilauskanta laahaa
Myöskään kuluvan vuosineljänneksen tilauskanta ei ole kohentunut edellisestä vartista. Yhtiön neljännesten tilauskannasta yli puolet kertyy Bloombergin mukaan yleensä viimeisen kuukauden aikana.
Analyytikot odottavat kuluvalta neljännekseltä noin kahden sentin tappiota osaketta kohden ja liikevaihtoa noin 3,2 miljardia dollaria. Vuosi aiemmin Sun teki samaan aikaan vaihtoa 4,1 miljardia dollaria ja tulosta 136 miljoonaa dollaria.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Benefon painui syvemmälle
23.05.2007 Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni roimasti alkuvuonna. Tappion määrä ylittää jo moninkertaisesti liikevaihdon.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












