Tekes on tyytyväinen teknologiaohjelmiensa tuloksiin
13.3.2002 06:58 Tekesin historian kaksi suurinta teknologiaohjelmaa, Elektroniikka tietoyhteiskunnan palveluksesssa (ETX) ja Tietoliikenteellä maailmalle (TLX)
päättyivät vuoden vaihteessa. Ohjelmat olivat käynnissä viisi vuotta, ja niihin käytettiin Tekesin, teollisuuden ja tutkimuslaitosten rahaa noin 290 miljoonaa euroa.
Hankkeiden tarkoituksena oli kehittää sekä teknologiaa että niihin perustuvaa liiketoimintaa. Kaupallinen näkökulma oli ensimmäistä kertaa mukana näin vahvasti. Sen korostamisella pyrittiin kehittämään entistä hyödyllisempää teknologiaa.
Nokia antoi ja sai
Ohjelmiin osallistui lähes 300 yritystä ja niissä tehtiin 350 projektia. Niissä onnistuttiin luomaan uutta ja parantamaan vanhaa teknologiaa, kehittämään uusia tuotteita ja synnyttämään kymmenittäin kumppanuuksia ja jopa uusia yrityksiä; yli puolet yrityksistä teki yhteistyötä Nokian kanssa. Osallistuneissa yrityksissä usein myös tuottavuus ja laatu parantuivat.
Tekesin mielestä hankkeilla onnistuttiin vahvistamaan suomalaista elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuutta ja ajoittamaan ohjelmat kovimman kasvun vuosiin.
ETX-ohjelmaan käytettiin 154 miljoonaa euroa, josta 55 miljoonaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten hankkeisiin ja 99 miljoonaa yritysten kehityshankkeisiin.
TLX-ohjelma sai 136 miljoonaa euroa, josta 39 miljoonaa meni yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin ja 97 miljoonaa euroa yrityksille.
Tulevissa hankkeissa Tekes kehottaa korostamaan pitkäjänteisyyttä ja strategista tutkimusta. Vaikka ohjelmat toimivat kansallisesti hyvin, Tekesin mielestä jatkossa yritysten ja muiden organisaatioiden pitäisi pyrkiä aktiivisemmin mukaan kansainvälisiin hankkeisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ciscon aktiivilaitteissa piilee vaara
23.05.2007 Cisco Systemsin valmistamien verkon aktiivilaitteiden ohjelmistoista on löydetty useita haavoittuvuuksia, Viestintäviraston tietoturvayksikkö Cert-Fi kertoo.
Kolme vuotta sitten
Facebookin arvo kymmenen miljardia?
23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












