Fujitsu Siemens leikkaa kasvuennustettaan
14.3.2002 06:23 Euroopan suurin kotipc-valmistaja Fujitsu Siemens Computers Holding BV laskee aiempaa voittoennustettaan. Vielä viime lokakuussa yhtiö ennusti tekevänsä maaliskuun lopussa päättyvänä tilivuonnaan 30 miljoonan euron voiton, mutta laski nyt arvionsa 10 miljonaan euroon ennen veroja.
Siemens AG:n ja Fujitsu Ltd:n yhteisyrityksen myynnin arvioidaan laskevan 8,5 prosentilla edellisvuoden 5,9 miljardista 5,4 miljardiin euroon. Viime lokakuussa yhtiö arvioi Reutersin mukaan yltävänsä 5,9 miljardin euron myyntiin.
Fujitsu Siemens selitti laskeneita näkymiään etenkin viime syksyn terrorismilla, joka painoi yhtiön loppuvuonna kyykkyyn.
Kannettavaa kasvua
Yhtiö odottaa uutta kasvua löytyvän muun muassa uuden Pocket LOOX -kämmenmikronsa ansiosta.
Uusi Intelin suoritinta ja Microsoftin PocketPC-käyttöjärjestelmää käyttävä laite tulee myyntiin vuoden toisella vartilla noin 700 euron hintaan. Elokuussa laitteeseen tulee tarjolle erikseen ostettava moduuli, jolla laitteesta saadaan myös puhelin ja mobiili internet-päätelaite.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ciscon aktiivilaitteissa piilee vaara
23.05.2007 Cisco Systemsin valmistamien verkon aktiivilaitteiden ohjelmistoista on löydetty useita haavoittuvuuksia, Viestintäviraston tietoturvayksikkö Cert-Fi kertoo.
Kolme vuotta sitten
Facebookin arvo kymmenen miljardia?
23.05.2009 Venäläinen sijoittajaryhmä aikoo sijoittaa 200 miljoonaa dollaria Facebookiin, kertoo the Wall Street Journal. Sijoitus nostaa yhteisöpalvelun arvon noin kymmeneen miljardiin dollariin.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












