Keskisuomalainen kasvoi yritysostoin
14.3.2002 17:43 Muun muassa Jyväskylässä ilmestyvää Keskisuomalainen-sanomalehteä kustantava Keskisuomalainen-konserni kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan 17,5 prosenttia lähes 50 miljoonaan euroon. Ilman yhtiön ostamaa Savon Mediat -konsernia liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia edellisvuodesta.
Keskisuomalainen Oyj -emoyhtiön liikevaihto kasvoi 9,1 prosenttia vajaaseen 44 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevoitto oli 8,9 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi 8,3 miljoonaa euroa.
Ostamansa Savon Mediat kasvatti konsernin tulosta 1,9 miljoonalla eurolla eli 0,2 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän.
Keskisuomalainen-konsernissa työskenteli vuoden lopussa 887 henkilöä.
Keskisuomalainen polki paikallaan
Sanomalehti Keskisuomalaisen ilmoitusmyynti pysyi edellisvuoden tasolla noin 19 miljoonassa eurossa ja levikkimyynti kasvoi vajaat neljä prosenttia 13,4 miljoonaan euroon. Lehden keskilevikki kasvoi 390 kappaletta reiluun 77 000 kappaleeseen.
Yhtiön kustantamien kuuden paikallislehden liikevaihto laski lievästi 4,1 miljoonaan euroon. Lehtien yhteinen levikki oli 35 330 kappaletta, ja niiden ilmoitusmyynti supistui yhdeksän prosenttia.
Emoyhtiön painopalvelut-yksikön liikevaihto kaksinkertaistui seitsemään miljoonaan euroon. Kasvun taustalla on Alma Media Oyj:n Kauppalehden siirtyminen osittain painettavaksi Keskisuomalaisen painoon.
Savolaiset konserniin
Keskisuomalainen kasvatti viime vuonna omistuksensa Savon Medioissa lähes 67 prosenttiin.
Savon Medioiden liikevaihto laski noin prosentilla 45,4 miljoonaan euroon lähinnä ilmoitusmyynnin putoamisen vuoksi. Liikevoittoa Savon Mediat kasvatti 0,3 miljoonalla 5,2 miljoonaan euroon. Tilikauden voitto kuitenkin laski 4,2:sta 3,6 miljoonaan euroon.
Savon Sanomien ilmoitustuotot laskivat kuusi prosenttia 13,7 miljoonaan euroon. Tilaustuotot kasvoivat 3,3 prosenttia 11,6 miljoonaan euroon. Savon Sanomien keskimääräinen levikki kasvoi 36 kappaleella 67 219 kappaleeseen.
Keskisuomalainen arvioi konsernin lehtien ilmoitusmyynnin säilyvän alkaneena vuonna viime vuoden tasolla, levikkimyynnin kasvavan lievästi ja painoliiketoiminnan pysyvän viime vuoden tasolla. Myös kannattavuutensa yhtiö uskoo säilyvän viime vuoden tasolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
STT suitsii uutistensa luvatonta käyttöä
23.05.2007 STT ryhtyy valvomaan tarkemmin ketkä käyttävät heidän tuottamia uutisia. Asiasta kertoi toimituspäällikkö Olli Kemppainen, joka puhui Fast Search & Transfer ASA -hakukoneyhtiön seminaarissa tänään.
Kolme vuotta sitten
Brittioikeus: huutokauppa ei vastuussa väärennetyistä tavaroista
23.05.2009 Brittiläinen oikeusistuin totesi, ettei eBay ole vastuussa huutokaupoissaan myytävistä väärennetyistä kosmetiikkatuotteista.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












