Usko Benefoniin palautunut
19.3.2002 14:34 Benefonin kurssi on huomenna päättyvän osakeannin aikana noussut yli 50 prosenttia. Yhtiö saanee suunnatulla annillaan kasaan yli 10 miljoonaa euroa talouttaan vakauttamaan.
Salolaisen matkapuhelinvalmistaja Benefon Oyj:n huomenna päättyvän osakeannin aikana yhtiön kurssi on noussut yli 50 prosenttia.
Benefonin osakeannin tuottotavoitteeksi määriteltiin vähintään 10 ja enintään 20 miljoonaa euroa. Anti on suunnattu 100:lle etukäteen määrätylle taholle. Markkinoilta saadun tiedon mukaan minimitavoite täyttynee hulppeasti, ja liikkeellä ostopuuhissa huhutaan olevan isoja kaloja, sekä Microsoft että Ericsson, joiden kanssa Benefonilla on ollut pientä yhteistyötä.
- Merkintä jatkuu tänään ja huomenna. Me emme voi tässä vaiheessa antaa minkäänlaisia tietoja tai kommentteja annin onnistumisesta, koska se olisi kurssiin vaikuttavaa informaatiota, toteaa annin järjestelyistä ja merkintäsitoumusten vastaanottamisesta pankkiiriliike Icecapitalissa vastaava Marko Luoma.
Luoma huomauttaa, että kurssikehitykseen on mahdollisesti vaikuttanut myös Benefonin oma tiedotus uusista yhteistyö- ja kauppasopimuksista. Merkittävät julkistukset sattuivat annin kanssa samaan aikaan.
Benefonin tavoite toteutumassa?
Benefonin osakkeen arvo on noussut annin alettua viides päivä maaliskuuta 1,80 eurosta enimmillään noin 3 euroon, eli yli 50 prosenttia. Benefonin osakeannin alin merkintähinta on 2,50 euroa, mikä meni rikki jo maanantaina.
Benefon hakee suunnatulla annilla lisärahaa 10 - 20 miljoonaa euroa yhtiön kuralle menneen talouden vakiinnuttamiseksi. Osakkeita Benefonilla on 5,6 miljoonaa. Annin odotetaan lisäävän osakkeita 4- 8 miljoonalla kappaleella. Rahaa yhtiöön virrannee 10 - 13 miljoonaa euroa. Benefonin markkina-arvo on rymynnyt pohjamudissa, ollen vain neljännes yhtiön liikevaihdosta.
Osakkeen omistajien mielestä tilanne on kestämätön, ja "väistämätön kurssin korjaus" on nyt käsillä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matkapuhelu Mt. Everestin huipulta onnistui
23.05.2007 Brittiläinen vuorikiipeilijä onnistui maanantaiaamuna soittamaan ensimmäisen matkapuhelun Mount Everestin huipulta.
Kolme vuotta sitten
Brittioikeus: huutokauppa ei vastuussa väärennetyistä tavaroista
23.05.2009 Brittiläinen oikeusistuin totesi, ettei eBay ole vastuussa huutokaupoissaan myytävistä väärennetyistä kosmetiikkatuotteista.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












