Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työvoiman saatavuus noussut

Pk-yritykset palkkaavat uusia työntekijöitä

4.4.2002 12:50 Suomea koetellut vientivetoinen laskusuhdanne ei näytä vaurioittaneen juurikaan kotimarkkinoita. Jos vienti alkaa kevään aikana vetää, voidaan notkahduksen arvioida olleen kansantaloudellemme verraten harmiton. Vientikysynnän elpymistä puoltaa heikkona pysynyt euro.

Pk-sektorin tulevaisuudenusko on säilynyt lähes ennallaan, sillä viidennes p-yritysbarometriin vastanneista ennakoi työpaikkojen määrän edelleen lisääntyvän. Vain kuusi prosenttia pk-yrityksistä arvioi henkilökuntansa määrän vähenevän seuraavien 12 kuukauden aikana.

Pk-yritysten näkemysten perusteella työllisyys paranee Suomessa edelleen ja pk-sektorin työllisyysosuus jatkaa kasvuaan tulevan vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Finnvera Oyj:n ja Suomen Yrittäjien julkaisemasta Pk-yritysbarometristä.

Jo viime syksynä pk-yritykset ennakoivat työllisyyden paranevan, vaikka taloustilanne näytti yleisesti epävarmalta. Työllisyysluvut pysyivätkin viennin yskähtelystä huolimatta koko talven syksyllä ennustetulla kasvu-uralla. Viime syksystä oleellisin muutos työllisyyden kannalta näyttää olevan se, että työvoimapula on noussut Etelä-Suomessa keskeisimmäksi työllistämisen esteeksi.

Odotukset korkealla tasolla

Pk-yritysten odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat pysyneet korkealla tasolla. Rakennusala tosin erottui muita pessimistisempänä. Myös kannattavuusodotukset olivat varsin myönteiset. Kannattavuuden kohoamista odottavia oli yli neljännes enemmän kuin kannattavuuden heikkenemistä pelkääviä. Yritysten vakavaraisuuden odotettiin edelleen vahvistuvan kaikilla päätoimialoilla.

Inflaation odotettiin pysyvän noin kahdessa prosentissa ja myös tuotantokustannusten ennakoitiin kasvavan melko maltillisesti. Suurimmat hintapaineet ja kustannusodotukset ovat palvelualoilla.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Minne menet Benefon?

23.05.2007 Minne olet menossa, kysytään Benefonin verkkosivuilla. Samaa olisi kysyttävä matkapuhelinyhtiöltä itseltään. Yhtiön kamppailu sai taas vaihteeksi huonon suunnan.


Kolme vuotta sitten

Terroristien nuuhkiminen loppuu USA:n lentokentillä

23.05.2009 Yhdysvaltain liikennettä valvovat turvallisuusviranomaiset hylkäävät 36 miljoonaa dollaria maksaneen lentokenttien tarkastusjärjestelmän, jonka piti paljastaa terroristeja ja räjähdysaineita nuuhkimalla.

.