Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sulautetaan TeliaMobile-portaaliin

Mobiiliportaali SpeedyTomato goes ketchup

12.4.2002 14:28 Neljässä maassa toimineen SpeedyTomato-konseptin tie itsenäisinä yhtiöinä ja palveluina on ohi. Sitä odottaa LPG:n kohtalo: paperiksi muuttuminen. Telia menetti uskonsa itsenäiseen mobiiliportaaliin kesken sen kehityksen.

Suomen SpeedyTomato Oy päätyy pöytälaatikkoon, kun kaikki sen mobiilipalvelut, liiketoiminnot ja asiakkaat siirtyvät TeliaMobile.fi-palvelun uudelle alustalle. Uudestisyntyminen toteutuu huhti-toukokuun vaihteessa.

- Emme ota enää uusia asiakkaita SpeedyTomatoon, kertoo Telian osastopäällikkö Ulla Koivula.

Koivula myöntää, että SpeedyTomato Oy:n viime vuosi ei ollut kannattava. Vuoden aikana henkilöstö paisui neljästä 10:een työntekijään, mitä kustannusrakenne ei kestänyt konsernitukien pudottua pois kesken tuotekehityksen. Itse lisenssit SpeedyTomato sai edullisesti Telialta Ruotsista.

- Euroopan markkinointituen päätyttyä viime vuoden elokuussa arvioin, että toimintaa ei voida pyörittää kannattavasti, Koivula sanoo.

Palvelukonsepti roskiin neljässä maassa

Telian itsenäiselle mobiiliportaalikonseptille maksaman tuen tyrehtyminen kaatoi heti Italian ja Iso-Britannian yksiköt. Nyt saman tilanteen edessä ovat Tanska ja Suomi. Koko konsepti haudataan vähin äänin, koska se ei tuottanut ilman tukiaisia.

Koivulan mukaan SpeedyTomaton pakkaaminen pöytälaatikkoon näkyy asiakaskunnan suuntaan vain palvelujen siirtymisenä TeliaMobile.fi-osoitteen alle.

- Brandin vaihtuminen tässä on suurin muutos, Koivula kommentoi.

SpeedyTomatoa pyörittänyt henkilöstö siirtyy TeliaMobileen. SpeedyTomaton päätoimittaja Jarri Vuorio on jatkossa päätoimittaja TeliaMobile.fi-palvelussa.

Pitkäaikaisiin viestinvälistyssopimuksiin tähtäävä mobiiliportaali TeliaMobile ei toimi tytäryhtiön kautta, joten sen omasta liiketoiminnallisesta tuloksesta on enää hankala puhua.

Telian liittymäasiakkaille uudistus merkitsee monenlaisia web- ja wap-selaimilla toimivia uusia palveluja, muun muassa elektronista laskua, jonka saldoa vai tarkkailla puhelimeltaan.

Luopumisesta voi kertoa eri lailla

Toimintojen lopettamisesta voi kertoa monella eri tavalla:

Huhtikuun 12. päivänä SpeedyTomaton Suomen portaali (http://www.speedytomato.fi) kertoo:

"Speedy Tomato -sivut ja palvelut ovat vielä rakenteilla. Pyrimme tekemään niistä täsmälleen sellaiset kuin sinä haluat, joten kerro meille toiveesi. Autamme sinua mielellämme."

Yhtiön Ruotsin portaali (http://www.speedytomato.com) on realistisempi:

"Hi,

it is with regret we announce that the Speedy Tomato service now has been closed down permanently. We wish all of our members the very best for the future.

Please go to http://www.telia.com to read about what Telia can offer you.

//The Speedy Tomato team."

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lääkejätit haluavat oman tv-kanavan

23.05.2007 Lääkeyhtiöt Johnson & Johnson, Novartis, Pfizer ja Procter & Gamble aikovat perustaa oman Euroopan-laajuisen tv-kanavan, jonka välityksellä ne voivat kertoa tuotteistaan suoraan kuluttajille.

.