Intelin tulos tuplaantui
17.4.2002 07:53 Maailman suurimman prosessorivalmistajan Intelin tulos miltei kaksinkertaistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuotta aiempaan varttiin verrattuna. Myös myynti nousi - ensi kertaa viiteen vuosineljännekseen.
Intelin nettotulos oli 936 miljoonaa dollaria eli 14 senttiä per osake päättyneellä vartilla verrattuna vuotta aiempaan 485 miljoonaan dollariin eli seitsemään senttiin osaketta kohti.
Myynti kohosi niukasti 6,78 miljardiin dollariin vertailuneljänneksen 6,68 miljardista dollarista.
Aiempaa paremmin sujuneen jakson taustalla oli tietokone- ja palvelinprosessorien myynnin kasvu. Kommunikaatiolaitteisiin tarkoitettujen sirujen myynti puolestaan sujui odotettua heikommin. Intel on päivittänyt tuotantoaan tehokkaammilla valmistusmenetelmillä siten nostaen tuottavuutta. Liikevaihto tullee jatkossa ylittämään ennusteet.
Toisen neljänneksen liikevaihdoksi Intel ennustaa 6,4 -7 miljardia dollaria, eli analyytikkojen konsensusennusteita enemmän.
Ei aihetta hurraa-huutoihin
Vaikka Intelin tuloksessa on merkkejä paremmasta, analyytikot eivät silti hihkuneet riemusta, vaan totesivat, etteivät Intelin tulos ja näkemykset osoita, että tietokonealan kysyntä olisi merkittävästi paranemassa. He odottavat alan näkymien paranevan vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Myös Intel uskoo liikevaihdon kasvavan nopeammin vuoden toisella puoliskolla.
Yritysostokirjauksilla kikkailua
Yrityksen tulos ensi vartilla ilman satunnaisia kuluja oli miljardi dollaria eli 15 senttiä osakkeelta, mikä osui analyytikkoarvioihin. Tulos ei ole täysin vertailukelpoinen aiempiin, koska Intel muutti kirjanpitokäytäntöään. Muutoksen jälkeen se voi ilmoittaa akvisitiokustannukset aiempaa pienempinä.
Vuotta aiemmin Intel ilmoitti nettotuloksiin ennen yritysostoista aiheutuneita varauksia 1,1 miljardia dollaria eli 16 senttiä osaketta kohti.
Viime vuonna yrityskaupoista tehdyt varaukset olivat suuruudeltaan 660 miljoonaa dollaria ja nyt uusitun tilinpitokäytännön jälkeen 110 miljoonaa dollaria, mistä löytyykin nopea yhteys kasvaneeseen nettotulokseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia 12:40
- Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia? 10:25
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä 09:14
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Minne menet Benefon?
23.05.2007 Minne olet menossa, kysytään Benefonin verkkosivuilla. Samaa olisi kysyttävä matkapuhelinyhtiöltä itseltään. Yhtiön kamppailu sai taas vaihteeksi huonon suunnan.
Kolme vuotta sitten
Saksan suurimmassa pankissa tietoturvarikkomus
23.05.2009 Deutsche Bahnin ja Deutsche Telekomin tietosuojaskandaalin jälkeen on nyt myös Deutsche Bankissa tullut ilmi tietojen väärinkäyttöä. Saksan rahoitustarkastus Bafin on alkanut Handelsblattin mukaan tutkia Saksan suurimman pankin turvaosaston mahdollisia lakien tai sisäisten sääntöjen rikkomuksia.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












