Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ankarien tappioiden jälkeen

Telenorin osakkuusyhtiö Itworks lasketaan konkurssiin

24.4.2002 12:19 Norjalaisen teleoperaattorin, Telenor ASA:n osakkuusyhtiö, Itworks AS päästetään konkurssiin. Telenor ilmoitti keskiviikkona lopettavansa pahasti tappiollisen yhtiön jatkorahoituksen. Itworksillä on Norjassa 380 työntekijää.

Telenor kertoo etsineensä erilaisia ääni-, data- ja videoneuvotteluratkaisuja kehittäneelle yhtiölle uusia rahoitus- ja toimintamalleja, mutta niitä ei löytynyt. Telenor Groupilla on lainasaatavia Itworksiltä yli 110 miljoonan Norjan kruunun arvosta.

Tammikuussa 2001 perustettu Itworks nosti viime vuoden aikana Telenorilta uutta lainaa 60 miljoonaa Norjan kruunua ja lisäksi yhtiötä on yritetty myydä, mutta yhtään hyväksymiskelpoista tarjousta ei ole saatu, Telenor kertoo.

Tappiotahti kiihtyi

Itworks teki viime vuonna "suuret tappiot", joiden määrää Telenor ei kuitenkaan halua julkistaa. Tappiotahti on jatkunut myös tänä vuonna, eikä näkymät loppuvuodelle ole sen paremmat. Kaikki omistajat ovat Telenorin mukaan yksimielisiä, että ainoa mahdollisuus on päästää Itworks konkurssiin.

Telenor ja EDB Businesses Partner omistavat Itworksista kumpikin 45 prosenttia ja Thrane Group 8,8 prosenttia.

Telenor vakuuttaa, ettei Itworksin asiakkaille koidu konkurssista haittaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Via kutisti pc-emolevyn pelikortin kokoiseksi

23.05.2007 Taiwanilainen emolevyistään tunnettu puolijohdevalmistaja Via ilmoitti tuovansa markkinoilla uuden, aiempaa pienemmän integroidun Epia-emolevyn . Uusi Epia Px -emolevy on vain 10 x 7,2 senttimetrin kokoinen. Yhtiön mukaan pienestä koosta huolimatta sillä voidaan kuitenkin toistaa teräväpiirtokuvaa.


Kolme vuotta sitten

Nettipiraattien jäljitystä saksalaisittain

23.05.2009 Hampurilaisessa Promediassa työskentelee satakunta "etsivää", jotka jäljittävät laitonta musiikkilatausta verkossa herkeämättä. Vain jalkapallon liigaottelujen televisiolähetykset suovat heille lyhyen työrauhan.

.